Pöhlönrannalta Hampuriin osa 1: vuodet nollasta kahteenkymmeneen.

Tässä on tullut viikon aikana pohdittua, että miten mä tänne Saksan maalle päädyin (ja pääsin) palloa pelaamaan ja nyt kun olen virallisesti tänä vuonna joukkueen vanhin (voi elämänkevät) niin onkin aika jo ruveta kirjottamaan muistelmia. Vuorossa on Koljosen muistelmat osa 1.

Pikkuisena Saanana tallustelin Pihtiputaan Pöhlönrannantiellä ja potkin Eveä nurin aina silloin tällöin. Pikkuisen isompana Saanana juoksinkin sitten karkuun Eveä sen jälkeen, kun potkaisin sitä, kun Evestä tuli nopeasti isompi kuin musta. Samoihin aikoihin käytiin ala-astetta Elämäjärven kyläkoululla. Silloin harrastuksiin kuului yleisurheilu kesäisin, telinevoimistelu talvisin ja mitä ikinä milloinkin oli siinä vaiheessa kivaa tehdä, esimerkiksi pesäpalloakin tuli pelattua joku kesä. Lentopallo tuli tosi aikaisin kuvioihin mukaan, koska äiti ja iskä valmensi ja me roikuttiin illat aina salilla ennen kuin päästiin kotiin. Oli sitten kiva päästä itekin treeneihin heti, kun tuli ikää sen verran, että kelvattiin johonkin. Harrastusten lisäksi tuli myös painettua säiden salliessa se 10 km matka Elämäjärven koululle Even kanssa pyörällä. Melkoista hyötyliikuntaa sen ikäisenä.

Pyöräily kouluun jatkui, vaikka koulu vaihtui yläasteella Pihtiputaan kirkonkylälle, koska sinnekin oli se 10 km matkaa Pöhlönrannalta. Vähän piti sillon stressata, että millasella pyörällä sitä kehtaa sinne ajaa ja kypärä piti ottaa pois päästä ennen kuin tultiin keskustaan. Oli se kuitenkin vähän noloa mennä potta päässä kouluun… Siinä vaiheessa harrastuksista jäi telinevoimistelu, kun vanhempia ikäryhmiä ei tainnu enää olla ja pääpaino alkoi siirtyä lentopallon puolelle sen kummemmin kuitenkaan ajattelematta. Pelasin, koska se oli hauskaa. Karjalaisen Martin ja iskän lisäksi Pläki valmensi meitä silloin yläasteen alkuvuosina ja siellä treeneissä jatkettiin oman kropan painolla temppuilua kuin telinevoimistelussa lentopallon kanssa telmimisen lisäksi. Jotkut väitti, että Pläkiä saa harvoin nauramaan treeneissä, mutta siihen tarvittiin vain permanto ja kourallinen tyttöjä tekemään puolivoltteja. Eevi kun yleensä veti vauhdilla läpi sen puolivoltin niin, että sen jälkeen meni vielä pari kuperkeikkaa, Evellä taas jäi usein vähän puolitiehen ja se mäsähti persiilleen 😀 Mullahan meni tietysti aina nappiin hehe…

Sillon yläasteikäisenä tuli kuitenkin pelattua lentopalloa monessa junnuporukassa ja olin siihen aikaan vielä yleispelaaja. Silloin Plokilla oli hyvät junnuporukat ja muistona killuu kotona muutama mitali. Olin jopa yp:nä kentällä silloin, kun voitettiin B-tyttöjen SM-kulta. Pläki yritti taivutella mua siirtymään jo liberoksi, mutta musta se oli tylsää. Kerran mua yritettiin jopa passariksi, mutta ei siitä mitään tullut ja mun huikea “yp-ura” jatkui. Tiesin kyllä, että pitää vaihtaa jossain vaiheessa liberoksi, jos haluan pelata aikuisten tasolla, mutta enpä paljoa asiasta stressannut vaan jatkoin pallon mätkimistä yläkäsistä. Vieläkin kaikuu korvissa huudot ”Saana käsistä kelloon, yläkäsistä, yläkäsistä!”. En mä aina tietenkään muistanut ja kakkossarjassa alkoi jo tuntua siltä, että ei jaksa hakata päätä seinään ja palloa torjuntaan vaan lähdin pikku  hiljaa orientoitumaan kohti liberolinjaa sitten. 

Seuraavana olikin vuorossa lentopallolukio Pihtiputaalla ja Alangon Mikan valmennus. Silloin tehtiin asioita ”pitkällä tähtäimellä” eli punttijumi oli osa arkea haha 😉 Mutta hyvä se oli sillon rakentaa kunnon pohjat fysiikalle. Mulla vain meni välilevy heti lukion alussa ja sitä kuntoutettiin reilu puoli vuotta. Lääkärit sanoi jo, että voin alkaa harkita lajin vaihtoa, kun selkä ei meinannut parantua. Enpä harkinnut vaan jatkoin niiden syvien lihasten jumppaamista. Menin aina tekemään salille niitä siksi aikaa, kun muilla oli lajia. Tiukkaa se teki katsoa, kun muut pelaa ja minä hinkutan maassa pikkuselkälihaksia, mutta ähähää sieltä minä ryömin tieni takaisin! Pöhlönrantalainen ei vaan tajua luovuttaa.

Lukion ekana vuonna mut nostettiin liigan treenirinkiin, mutta siellä tosiaan en enää hakannut palloa yläkäsiin vaan yritin keretä suojaamaan pään, kun Sepposen Kirsi antoi kättä nelosesta. Olihan se siistiä olla oman liikunnan opettajan kanssa samoissa treeneissä! Ja Kirsi oli maailman paras liikunnanopettaja! Pidin Kirsiä yhtenä mun idoleista silloin ja arvostin Kirsiä paljon. Tai no niin teen kyllä edelleen. Toinen idoli oli oma luokkakaveri, Hillaelina Hämäläinen, joka oli jo silloin niin nopea ja taitava. Mäkin halusin olla yhtä nopea kuin Hiltsu ja yhtä täysillä ja sydämellä mukana elämässä kuin Kirsi. Halusin muuten myös tehdä sivulinkkareita yhtä nopeasti kuin Kirsi, herranen aika ne paukku vauhdilla!   

Lukion jälkeen tein ratkaisun lähteä Vilppulan Tähteen pelaamaan ykkössarjaa ja se oli hyvä päätös se. Liigassa olisin kuitenkin istunut varmasti vielä penkillä, mutta ykkösessä pääsin pelaamaan ja meillä oli hyvä joukkue ja kehityin selvästi sen vuoden aikana. Samaan aikaan olin töissä Elisalla eli mitään ammattimaista treenaamista se ei ollut, mutta onneksi vei silti eteenpäin.

Seuraavaksi vuodeksi allekirjoitinkin sopimuksen Plokin liigaporukkaan ja oli kiva pelata ja oppia se vuosi niitä kuvioita. Elämän teki vaan niin rankaksi ammattikorkeakoulu Jyväskylässä, jonka juuri aloitin ja bussilla yksin treeneihin kulkeminen, kun iltapäivän bussikin vei 2h 50 min. Voi Jeesus. Siihen vuoteen mahtui myös syvä hurmaantuminen erääseen Poikelan Anttiin kesällä, kun oltiin molemmat pelaamassa TUL:n turnauksessa Italian Riminillä. No, Poikelahan asui siihen aikaan Espoossa ja pelasi Korsossa. Elämä oli siis kivasti levällään: koulu, poikaystävä ja pelipaikka kaikki eri kaupungeissa. Onneksi en tiennyt, että se ei tosiaan jäänyt viimeiseksi vuodeksi, kun elämä oli ympäri Suomea. Laihduinkin muistaakseen 8 kiloa sen vuoden aikana ja itkeskelin silloin tällöin, etten jaksa. Natusen Satu tuli silloin valmentajaksi Putaalle ja Satulta sain kyllä hyvät eväät liigaan. Varsinkin mentaalipuolelle ja vastuunottamisesta opin sen vuoden aikana paljon. (Tosin ekoissa treeneissä opin myös sen, että kukaan ei syö purkkaa treeneissä tai röyhtäile :D) Onneksi sieltä alkoi kuitenkin rankan syksyn ja purkattomien treenien jälkeen tupsahdella jo onnistuneita pelejä ja niiden voimalla jaksoi hyvin vielä kauden loppuun.

Mutta nyt päätän muistelmat tältä illalta tähän ja kirjoitan muumipapan jatkomuistelmat osa kakkosen myöhemmin 🙂

ps. Kuvia näihin mun muistelmiin ei valitettavasti tule, kun mulla on tällä hetkellä hyvin heikkoyhteyksinen saksalainen nettitikku käytössä.. Parempi netti on tulossa ehkä ensi viikolla ja saan luovuttaa tän etanatikun takaisin..


One thought on “Pöhlönrannalta Hampuriin osa 1: vuodet nollasta kahteenkymmeneen.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.