Precious creatures and New Years resolution

Olen kasvanut. Oikeasti. Ihmisenä. 164,5 senttiä on täsmälleen niin paljon kuin tarvitsen. Pitää vaan seisoa suorassa ja ryhdikkäästi. Silloin myös näyttää pidemmältä, jos haluan näyttää pidemmältä. Voin toki laittaa myös korot ja olla heti senttejä pidempi, mutta jos en seiso ylpeänä suorassa korkojen päällä, menevät korotkin vähän hukkaan. Tai ainakin niiden idea vähän heikkenee vai mitä? Sellasia juttuja mä tänään pyörittelen, soudanko itse ja kuka määrittelee suunnan.

Niin se kasvaminen, se on ollut vähän vaikeaakin. (En tosin tiedä, voiko se ollakaan helppoa…) Ja aikansa se on ottanut. Olen nimittäin tullut tässä viimeisen vuoden aikana siihen tulokseen, että ilman arvojani en olisi minä ja olen ylpeä siitä, mitä olen, millainen olen ja kuka olen, joten voin tosiaan seisoa suorassa ja kantaa tämän varteni kunnolla. Jep voi Herranen aika. Suomalainen tyttö toteaa julkisesti, että on ylpeä itsestään. Ennen kuulumatonta tässä kulttuurissa. Mutta ehkäpä vuonna 2016 voi ja pitää joskus alkaa silittää kissaa vastakarvaan. Ehkä se katti tottuu siihen aikanaan. Ja jos ei totu niin vuosikin vaihtuu ihan pian. Sillä on vuosi aikaa oppia.

Mielestäni on niin älyttömän kiehtovaa oppia ja tajuta jotain itsestään, ymmärtää lisää. Jotain mitä ei kerrota matikan tunnilla. Ja jotta oppisin lisää, minun on ymmärrettävä itseäni paremmin. Tiedettävä, missä minun on kehityttävä, jotta voin kehittyä. Tämän kehittymisen kautta olen päässyt siihen pisteeseen, että voin tuntea myös tiettyä ylpeyttä. Haluatteko kuulla koko tarinan? Okei ihan sama mitä vastasitte, koska täältä pesee! (Varoitus teille, jotka vastasitte kyllä. Tarina on pitkä ja polveileva… Eli juuri sellainen kuin persoonalleni sopii)

Kaikki taisi lähteä siitä, että minulle sanottiin jälleen kerran sama neuvo: “älä ajattele liikaa”. Tiedän, että siinä on eräs iso kehittymisen paikka minulle, mutta eipä se ole paljoa auttanut, että minulle on sanottu noin. En voi kääntää aivoja pois päältä. Ja jos yritän oikein paljon olla ajattelematta asiaa/kieltää sen, se pyörii itsepintaisesti edelleen mielessä tai hetken tauon jälkeen pulpahtaa jälleen mieleen. Tämä aiheuttaa lisäksi mielipahaa, koska en pysty olemaan ajattelematta asiaa (miksi olen niin heikko, etten vaan voi sulkea sitä pois mielestäni?) ja lisäksi minua stressaa, kun “rikon neuvoa olla ajattelematta”. Saitteko kiinni? Hmm, okei lue pliis uudelleen vaikka ääneen, tai klikkaa takaisin Facebookiin, en osaa selittää paremmin, on puskettava eteenpäin kuten ne kuuluisat mummeliinit lumikinoksissa.

41e8efcb84521f0e6c221c93fc8d9dc5Eli. Koska olen mitä olen, minun pitää sitä vastoin tajuta tai oikeastaan hyväksyä, että olen ihminen, joka tykkää pohtia asioita ja niiden merkitystä, ilmiöitä ja yksityiskohtia. Hyvin usein liikaakin. Tiedän sen ja olen yrittänyt muuttua, mutta en voi kokonaan päästä eroon esimerkiksi tuosta ominaisuudesta, koska se sattuu olemaan iso osa minua. Minulle on tärkeää ymmärtää, miksi jotain tapahtuu. Jos en ymmärrä sitä, se jää vaivaamaan. Joten. Sen sijaan, että kieltäisin itseäni ajattelemasta, voisin ennemmin käyttää energiani siihen, että tunnistaisin tunteen/tilanteen ja käsittelisin sen jollain tapaa, jolloin mieleni voisi oikeasti vapautua siitä ajatuksesta, joka pyörii ja kierii mielessä.

Viime syksynä minulla oli jostain syystä välillä hankalaa aikaa Hämeenlinnassa ja 164,5 cm käväisi välillä alle 160 sentissä. Sehän taas ei passaa alkuunkaan, sillä kaikki alle 160 senttiset on kääpiöitä vai mitä Sini? 😉 Joten päätin lähteä urkkimaan ja luin kaikenlaisia juttuja liittyen (urheilu)psykologiaan, itsetuntemukseen, persoonallisuuteen, arvoihin jne. Olen aina ollut hiukan utelias ;). Lähdin liikkeelle siitä, että kirjailin ylös, mitä fiiliksiä minkäkin treenin jälkeen oli ja yritin selvitellä itselleni miksi. Olen aina tykännyt kirjoittaa, joten se tuntui omalta keinolta käsitellä asioita. Sitten käsittelin ja prosessoin niitä tilanteita ja tunteita hetken ennen kuin menin nukkumaan ja ikäänkuin nollasin päivän tapahtumat. Välillä mietin omaa käytöstä, mitä tein, miten käyttäydyin, miten reagoin, ja miksi. Etenkin aloin miettimään, miksi minusta tuntuu tältä? Mistä nämä tunteet tulevat?

Joskus esimerkiksi helpotti, kun ymmärsin, että toisen ihmisen arvot ovat kertakaikkiaan vain erilaiset kuin omani, joten olemme erilaisia, käyttäydymme eri tavalla, priorisoimme asiat eri tavalla jne. Minun on siis turha stressata enempää asiasta, koska tein siinä tilanteessa oman arvopohjani mukaisia valintoja ja hän omanlaisensa. Mitä muutakaan olisin voinut tehdä, hypätä hänen pöksyihinsä ja valita toisenlaisen käytöksen? Hmm no tuskinpa.

4348f812ea4d94b44c1ee0bc63a181b4

Hyvä alku kaikelle tälle pohtimiselle oli omien arvojen selvittäminen, mihin arvoihin oma elämäni perustuu, koska sitä kautta ymmärsin, millaiset asiat jäävät helposti vaivaamaan minua ja millainen ympäristö sopii minulle ja mikä taas ei. Aloin myös asettaa tavoitteita, jotka ovat linjassa arvojeni kanssa. Sitä kautta asetin tavoitteeksi sellaisia asioita, joita pystyin lähteä tavoittelemaan talla pohjassa ja täydellä sydämellä. (Epäonnistuminenhan ei tule kuuloonkaan, mutta jos epäonnistuisin, en ole tehnyt mitään, mitä katuisin, koska toimintani ei riitele omien arvojeni kanssa. Siten on myös helpompi laittaa ns. kaikki peliin).

Niin ja ne tavoitteet, jotka asetin. Saavutin ne! En voi uskoa sitä todeksi, mutta niin siinä kävi. Ne, mitä kirjoitin ehkä suunnilleen reilu vuosi sitten ylös, ovat nyt toteutuneet. (Siitä tämä blogi postaus saikin ideansa.) Ei, helppoa se ei ole ollut aina ja paljon on matkalla sukellettukin, mutta se taitaa valitettavasti vain kuulua aina asiaan. Pitää vain yrittää muistaa silloin, kun luiskahtaa keskelle järveä sukelluksiin, että kellukkeet löytyvät kaikilta omasta takaa, kun malttaa rauhoittua, hengittää ja kääntää katseen ylöspäin. Pian kelluminen onnistuu ja hetken päästä sitä hahmottaa, missä päin se laituri onkaan ja voi lähteä polskimaan sitä kohti. Usein myös aallot vievät lopulta rantaan, jos omat voimat eivät juuri sillä hetkellä riitä. Sekin on täysin ok. Tärkeintä on saada pää pinnalle.

Kaikista tärkein asia minulle on se, että olen voinut saavuttaa näitä juttuja juuri sillä tavalla kuin toivoin. Voin siis todella seistä kaiken saavuttamani takana – en muuttanut itseäni, tai ns. uhrannut itsestäni osaa sen takia, että saavuttaisin jonkin virstanpylvään aikaisemmin tai helpommin. Olen iloinen siitä, koska lopulta arvot ovat kuitenkin paljon syvemmällä ja pysyvämmällä pohjalla ja jos toimisin niiden vastaisesti, en olisi maaliviivaa ylittäessäni tyytyväinen vaan jäisin miettimään, ansaitsenko tämän todella? Ennemmin tulen hiukan hitaammin maaliin ja pystyn iloitsemaan sekä matkasta että määränpäästä. Se se vasta antaakin uskoa tulevaisuuteen. Sitä paitsi, jos keikuttaisin venettä aina joka suuntaan, johon minun halutaan menevän, päätyisin pyörimään ympyrää keskellä järveä ilman kompassia, ja siitähän tulee merisairaaksi.Nyt minulla on oma kompassi, omat ilmansuuntani, johon voin palata ja jotka osoittavat tarvittaessa suuntaa. Ja uskokaa pois, minä eksyn usein, joten kompassille on käyttöä.

Joten tässä vuoden, parin aikana koen, että olen kasvanut ihmisenä ja tullut varmemmaksi siitä, mitä olen, kuka olen ja millainen olen, mutta se on lähtenyt omasta halusta ymmärtää omaa käytöstä ja myös käyttää aikaa itsensä tutkiskeluun. Sen myötä olen kokenut ahaa-elämyksiä, jotka ovat helpottaneet arkea ja päässyt enemmän sinuiksi itseni kanssa, suosittelen kaikille lämpimästi 🙂 . Meillä kaikilla on miljoona (liioittelen sopivasti) roolia, esim. minä voisin olla parempi ihminen/urheilija/ammattilainen/tyttöystävä/opiskelija/työläinen/lentopalloilija/suomalainen/tytär ja mitä ikinä. Jos kaikissa yrittää olla täydellinen, ahdistus tulee kylään lopulta, vaikka ei heti sille avaisikaan ovea kuullessaan ensimmäiset koputukset. Nyt kun tajuan, minkälainen otus minä sisimmässäni olen, on myös helpompaa jatkaa soutamista, vaikka vastaan tulee sellaisia aallokoita, jotka yrittävät viedä venettä kompassini vastakkaiseen suuntaan. Molempiin suuntiin kun ei voi kulkea.

963906e5a37b797f5054e3834fdedbed

Minä siis haluaisin kovasti kannustaa kaikkia teitä, jotka satutte tämän blogin ääreen, että suoristakaa ryhti ja olkaa ylpeitä siitä, mitä olette olleet, tehneet, ja ehkäpä saavuttaneet vuonna 2016. Ja/tai käyttäkää hetki jos toinenkin oman persoonan ja arvojen tutkimiseen ja siten niiden hyvien puolien ja vahvuuksien ymmärtämiseen ja hyödyntämiseen. Kun hoksaisimme hiukan useammin tässä hektisessä, epävarmuuden sävyttämässä, suorittamiseen ohjaavassa, median dominoivassa maailmassa, kuinka arvokasta on olla oma itsensä ja huomata olevansa enemmän kuin “ihan ok, mutta…” monessa mielessä, voisimme olla myös terveesti ylpeitä siitä mitä teemme ja mitä olemme. Koen, että sillä tavalla oman paikkansa tällä pallolla voisi löytää paremmin ja siten pystyä hengittämään ja hymyilemään samaan aikaan hiukan helpommin ja useammin, sekä mikä tärkeintä, aidosti. Samalla elämästä saattaa tulla himppasen mielekkäämpää ja maailmastakin parempi paikka olla ja elää etenkin itselle, mutta myös kaikille läheisille.

Jos taas tuntuu, että 2016 ei miellyttänyt, et tunne ylpeyttä siitä, mitä vuoden aikana on tapahtunut, katso uudelleen. Kyllä sieltä jotain löytyy, joka sai sisimpäsi hykertelemään. Ehkä vuonna 2017 voit tehdä enemmän hykertelyä aiheuttavia asioita, kun hoksaat, mikä se on, joka saa sinut hymyilemään ja istumaan vähän enemmän suorassa. Kaiva kompassi syvältä taskusta, luota sen näyttämään suuntaan (tai lyö sitä kerran tarvittaessa) ja lähde soutelemaan. Kyllä se aallokko joskus tasoittuu ja huomaat, mihin niitä airoja tarvitaan.

Sellainen tulee olemaan minun uuden vuoden lupaukseni 2017: aion kehittää itseäni edelleen ja oppia tuntemaan itseni paremmin, mutta myös arvostamaan omia piirteitäni. Pyrin kohti sellaisia asioita, jotka saavat minut hykertelemään innostuksesta, mutta työskentelen niitä kohti arvojeni mukaisesti. Ehkä naamallani nähdään hymy siis ensi vuonnakin joku päivä 😉

 

7140c4c8aec05d92c5a24233751d31da

 

(Kaikki kuvat Pinterestistä)


I have grown. By my age I should have been a grown up already for 10 years but now I mean this other kind of a growing. As a human being. 164,5 cm is exactly as much as I need in this life. I just need to stand straight to fulfil all the centimetres given to me. Sure I can also just wear high heels and be taller in few seconds… But if I don’t stand straight with the high heels, I’ll loose the extra centimetres and the meaning of wearing heels crumbles at least a bit. So that’s the point today. Do I do the work and row by myself and how to know where should I go?

So the growing part. It has not been easy. And it has taken some time. The end result is however that I have learnt to be proud of what I am, who I am, my personality and what values I have in life so I can really stand straight. (This sentence might be shocking in Finland where people should not state publicly that they could be proud of themselves because that is just arrogant 😀 But I took the risk of being one cocky lady since I know that isn’t the case)

And how did I become this cocky? So. To me, it is so intriguing to learn and realize something about oneself, understand the behaviour and reactions of self better. It’s something that is not told in math lessons. And to learn more, I have to know and understand myself better. In other words, to be able to improve, I have to know what to improve. So by investigating myself, my reactions, values and behaviour more, I have come to a nice conclusion that I can also be proud of who I am. Do you wanna hear the whole story? Ok whatever you answered, here we go! (Warning for the brave ones who said yes. It will be long and meandering. But that’s just the way I do things.)

I think everything started when I heard once again the same advice in my life “Don’t think so/too  much”. I know there is a place for development for me because I do tend to overthink… But it does not seem to help me to hear those words over and over again when some issue is stuck in my head like a chewed gum in the bottom of my jeans (true story). Actually vice versa. The more I try to shut the thought down, it keeps coming back. In addition I feel bad because “I am so weak that I can’t control this thought” plus “now I am breaking the advice of not to think because I am still thinking” -> “what is wrong with me??” Did you get the idea of the circle of my thoughts? If not, read again (perhaps out loud) or click back to Facebook, we have to move forward like grandmas in the pile of snow haha. This is one of the greatest sayings in Finland, in my opinion! The meaning is that the older Finnish ladies have the willpower to get to the destination no matter how much snow there is on the road trying to slow them down. 🙂

Thus. I am a person who likes to ponder things, their meanings, phenomena, details and I should accept it and learn to work the best out of that quality in stead of letting it stress me. I have tried to change for example this feature but it is so essential part of me that I have not been successful in changing that. I just like to understand why things are happening around me. If I don’t understand something, it will bother me if it is something important to me. So instead of forbidding myself thinking, I should rather just recognise the feeling/situation and process it in some way when I can actually free my mind of the bothering thought. Now after processing the reasons why this or that particular thing is bothering me, I have been able to let go some irrelevant things and made my life little easier. But it did not happen over night and sure I still struggle sometimes but at least at some level I have improved.

Another bigger event of this all was when I had some difficult time last fall when I played in Hämeenlinna and was finishing my studies. I felt smaller and smaller.. And eventually it was like my height, respective 164,5 centimetres, dropped below 160 cm which means the level of dwarfs! 😉 So it was not acceptable and I had to start doing something or I would soon be shorter than my baby sister haha. I started to read more about (sport) psychology, personalities, values, self knowledge, and so on. Then I began to write down what kinds of feelings I had after practices and tried to figure out why I feel like that or this. Was it about the situation, how was the day in general, what happened, is it just me, or was it something that someone else said, how did I react/behave and so on. It was relieving to realise for example that some thing bothered me so much because I just have different values with that person and I would never behave like he/she did -> understanding the difference between us and not take it personally. I have always liked to write so that’s why writing was a good way for me to process these things. This way I could process the happenings of the day and I could reset everything before going to sleep.

A good start for the pondering and questioning was to first discover my own values, which are my core values in life, because through that I understood which kinds of situations can easily bother me, what kind of environment is good for me and which is not. Next I set myself some goals based on the values I have so that my actions everyday towards the goals would be in line with the values. Having a goal that you can support from all of your heart is the best kind of goal. Really. It makes the sacrifices worth it. (Additionally, failing is not an option, but even if that would happen, I would still be fine because I have not done anything that would be against my values so I still kind of am the same, good person. Therefore, there is less to lose even though you might not achieve the goal and it is easier to put all in, I hope you know what I am trying to say..?).

About the goals. I reached them! I cannot believe it but it happened and that is why I decided to write this post because I read the goals of last year and realised how far I have actually gone even though it sometimes feels that I am not going anywhere. No, it has not been all fun and easy, I have dived for sure many times on the way, but I guess that is just part of the process when the goals are bigger than “remember to send christmas cards this year”. It should be just beard in mind  if splashing in the middle of a lake and feeling like drowning to calm down, remember to breath and look up. Water will float if we let it. Sooner or later we can realise where we are and where the shore is. The waves will also take to the shore eventually if we are too tired to swim. That is perfectly ok too. The most important thing is to get the head above the surface.

The most important thing to me is that I have been able to achieve my goals by being myself, learning more on the way and rowing to the direction that lets me focus on the strengths of myself instead of the negative sides. I can therefore stand proudly behind the life I have lived so far, I did not change or sacrifice myself for achieving something earlier or quicker. I am happy because the values of one are still the deeper and more meaningful part of us. If I would have changed myself, or done something against my values, in the moment of crossing the finish line, I would question that do I really deserve this? So I rather finish the race little later but be glad about the journey as well as the price in the end. That will give more faith for the future than nothing! Besides, if I would start rowing to every direction where I could go based on other people’s opinions for example, I would end up making endless circles without a compass. And that would lead to a sea sickness… So I am happy to have a compass to help me remember my own directions when the waves are getting bigger. And believe me, I do get lost very often, so the need for a good compass is real.

There are always so many roles in our lives, i.e. as a human being/athlete/professional/girlfriend/student/worker/volleyball player/Finnish/daughter and list goes on. We should realise to appreciate ourselves more often and be happy what we are instead of worrying all the things we are not in this hectic, contemporary world that is nowadays so much affected or run by (unrealistic) media. I have had some eureka moments on the way that have made the everyday life little easier since I do not feel the need to take all the happenings around me so personally anymore so often which is really relieving.

The finish line is here that I just wanna encourage all of you who happen to read this blog that straighten your posture and stand straight and proud of who you are, have been, and have done this year. By appreciating yourself, we could also be more proud of us. Just the way we are. It may sound stupid for many of you but I feel like in Finland modesty, for example, is so deeply rooted in many of us that we kind of forget or cannot to celebrate ourselves. But when we have healthy appreciation and understanding towards ourselves, it could be also easier to breathe and smile at the same time more often and genuinely.

If you feel that you have not done anything you feel proud or happy this year, look again. I am sure there is something that makes your “inner self” to smile:) Maybe the year 2017 will be the year when you can do more things that make you smile, proud and stand little more straight. Find your own compass and start rowing. After waves, there will always be smoother weather. Then you can figure out what to do with the oars.

That will be my new year resolution for the year 2017: I will continue working with myself, setting goals, and learn to appreciating myself more so I am readier to face the upcoming challenges while I am pursuing towards something that makes me smile like an idiot.


Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.