Miksi voitimme?

On viime kauden paketointiaika! Sen sijaan, että käyn koko kauden mutkat ja tienvarret sekä marjapuskat läpi, keskityn pariin risteyskohtaan, jossa mielestäni piili jotain merkityksellistä. Jotain, mikä saattoi tuoda meidät voittajana maaliin. Huomatkaa, että käyn nyt läpi asioita vain tästä yhdestä näkökulmasta. Voittaminen vaatii silti vaikka ties mitä muuta lisäksi, mutta tarjoan tässä mielipiteeni, mikä minun mielestäni teki meistä vahvan joukkueen. Cupin ja Suomen mestaruuksien voittaminen kun ei kuitenkaan ole mitään simppeliä marjanpoimintaa, että sanotaan alkuvuodesta, että halutaan voittaa ja sitten sitä vaan mennään voittamaan noi mitalit. Nou nou. 

Ihan ensinnäkin tämän vuoden joukkue oli kasassa vasta syyskuussa. Ei harkkapelejä. Suoraan vaan pelaamaan. Aikamoista sähläämistähän se oli ja turpiin tuli Pölökyltä. Itse seurasin tämän pelin ja monta muuta sen jälkeen sivussa, kun otin uutena vammana cv:hen vasemman nilkan laskeutuessani hypystä toisen pelaajan jalan päälle. Tiedätte kuinka siinä käy.. Otti päähän. Ja nilkkaan.

IMG_3312

IMG_3360

Mutta siis. Mielestäni sen takia joukkue kuitenkin kehittyi koko kauden ajan, koska olimme olleet niin vähän aikaa yhdessä ja joukkue muuttui vielä myös tammikuussa melko reippaasti. Sen jälkeen vaihdettiin vielä täysin mm. vastaanottosysteemiä ja muutamia painopisteitä joukkueen sisällä. Mutta me haluttiin mennä eteenpäin ja kehittyä. Se oli tärkeää.

Yksi tärkeimmistä piirteistä tämän kauden joukkueessa oli mielestäni juurikin se, että jokaisella pelaajalla oli tavoitteet korkealla, halu oppia sekä mahdollisuus panostaa lentopalloon. Silloin kun halu kehittyä on kova, epäonnistumisia tulee väkisinkin, koska joudutaan kokeilemaan uusia asioita ja opettelemaan niitä. Välillä väsyttää ja potuttaa. Silloin muut tukivat sitä, kenellä meinasi pottuvedet kiehua yli (hep!:P) tai ketä väsytti. Mutta toisaalta nämäkin kuuluu asiaan, kun kausi on pitkä. 

Me ratkottiin monia asioita, pulmia, haasteita ja tilanteita puhumalla. Kentällä ja kentän ulkopuolella. Oli tärkeämpää mennä eteenpäin kuin mököttää itsekseen. Ja tästä pääsenkin sellaisella aasinsillalla seuraavan asiaan, että tällä kertaa aasi ei ehkä huku (Ismo Leikolan vitsiä soveltaen).

Olen todennut kommunikoinnin (taas) olevan äärettömän tärkeä asia. Tästä juttelimme paljon monen pelaajan kanssa ja en ole varmaan kuuna päivänä jutellut noin paljon kauden aikana noin monen pelaajan sekä valmentajien kanssa. Toimin linkkinä siinä välissä ja halusin tehdä sen mahdollisimman hyvin. Kai tuo juttelun määrä kertoo myös siitä, että polskimme suunnilleen samoilla aaltopituuksilla. Ja vaikka muutamien kanssa en polskinutkaan niin halusin ymmärtää miksi. Jotta ymmärtäisin kaikkia enemmän. Jotta tietäisi miten toimia yksilöiden kanssa, miten soveltaa. Jotta pärjäisimme paremmin.

IMG_3304
HPK:n hieroja/huoltajat 😀

Pienet asiat. Onko niitä? Olen miettinyt tätä asiaa kommunikoinnin kannalta. Lentopallossa olen jo sitä mieltä, että pienet asiat tulee tehdä hyvin, jotta isommatkin kokonaisuudet toimivat. Mutta eiköhän toi ole ihan toimiva sapluuna myös sen kommunikoinnin kannalta. Tyhmä toteamus tavallaan, mutta nyt sen vasta oikein tajusin käytännössä. Tiiättekö sellainen aito oikea Heureka hetki, että joku iskee sua sillä hehkulampulla päähän?! Koska.

Ei vaan yksinkertaisesti kannata olettaa, että a) kukaan tajuaa sinua b) sinä tajuat kaikkia. 

Siihen vaaditaan aika monta keskustelua ennen kuin ymmärrys toisen toiminnasta on saavutettu edes jollain tasolla. Olettamalla asioita saattaa tapahtua pahoja virheitä. Kannatan siis tästä lähtien pienistäkin asioista keskustelua. Ollaan kiinnostuneita siitä, mitkä asiat tekevät pelikaverista sellaisen kuin hän on. Siten voidaan ymmärtää vähän enemmän, miksi hän tekee asioita eri tavalla kuin minä. Miten hän kokee asian, joka ei minulle välttämättä merkitse juuri mitään. 

Puhutaan myös paljon yksilöllisestä valmennuksesta. Minusta se on erinomainen tapa valmentaa joukkuetta – olemme yksilöitä, vaikka muodostamme joukkueen. Mietinkin, voisimmeko pelaajina ottaa tästä myös vastuuta ja keskustella valmennusryhmän sekä pelikavereiden kanssa, esim. millainen kommunikointityyli vie minua eteenpäin. Voimme kertoa, miten toivoisimme saavamme esimerkiksi palautetta. Mikä vie minua alaspäin, mikä vie minua eteenpäin. Jos en kerro, miten voin olettaa, että muut tietäisivät, mitä haluan kentällä? Toki tämä vaatii myös sitä, että olemme etenkin ihmisinä ja siten myös pelaajina käyneet tiettyjä asioita läpi, että tiedetään edes suuntaviivoja sille, mikä olisi omalle kohdalle optimaalinen tapa. 

Tämä ei tarkoita sitä, että upotetaan heti sormet korviin sitten kun kritiikkiä olisi tulossa. Kritiikkiä pitää saada, ja kritiikkiä pitää osata ottaa vastaan! Ihan oikeasti. Haluammeko heittää mahdollisuuden oppia ja kehittyä suoraan jorpakkoon hylkäämällä kritiikin, jota saamme? Ei, emme halua. Jos haluamme kehittyä. Mutta voimme yrittää löytää tavan yhdessä, millä se annetaan, jolloin kritiikki osataan ottaa ehkä paremmin vastaan ja siitä opitaan. 

Vuorovaikutuksen myötä opimme tuntemaan toisemme, ja opimme samalla välittämään toisista. Huomaa, kun toinen on maassa ja sitten tsempataan yhdessä hetki. Joskus taisteluja käydään kentän ulkopuolella, mutta niistäkin on joskus ihan hyvä olla rehellinen pukukopissa ja kertoa, mikä mättää. Eipähän mene muilla sen enempää asian vatvomiseen aikaa. Tytöillä kun usein menee. Sitä jää pohtimaan herkästi, että onkohan tuolle tänään tapahtunut jotain, kun on surua/kiukkua/masennusta ilmassa tms. Se ei ole valittamista, jos vähän avaa omaa tilannetta. Se saattaa hyvinkin helpottaa, koska usein porukka tajuaa ja haluaa tukea sitä, kenellä on vaikeaa. 

Valittamiseen en haluaisi antaa vuorovaikutuksessa lainkaan sijaa, mutta väkisinkin tulee pitkän kauden aikana pätkiä, että tulee hoilotettua valitusvirttä. Itselle paras tapa on hoilottaa yhdessä jonkun hyvän pelikaverin kanssa suljettujen ovien takana piilossa monelta muulta, ettei valitus tartu. Tavallaan yritän tehdä omasta valittamisesta hyvin tietoista, yritän olla valittamatta pääosin, mutta joskus otan hetken kaverin kanssa ja kerron mikä ketuttaa ja käydään asiaa yhdessä läpi vaikka kahvilla (ping Daniela Öhman ja Hemman kolmen tunnin kahvihetket <3). Sitten se usein helpottaa ja voi taas pitää turpavärkkinsä kiinni hetken. Koska ainainen valitus syö kaikkea ja kaikkia. Ollaan tästä valittamisen tavasta oikeasti tietoisia. Kun huomaa valittavansa, pysäytä siihen ja mieti, mitä marmatan, tuonko tällä muulle porukalle enemmän kuormaa niskaan ja auttaako se valitus just nyt tilannetta? 

Mutta tuo vuorovaikutus ja kommunikointi toimii yhtenä pohjana siihen, että joukkueesta kehittyy joukkue. HPK:n pukukopissa oli 14 mahtavaa ja erilaista ihmistä ja elämää. Meillä homma taisi mennä niin, että jokainen oli ensin oma itsensä kotona, sitten jossain vaiheessa pukkarissa alkoi näkyä persoonat, sitten treeneissä ja lopulta myös kentällä. Niin ylpeä ja iloinen HPK leideistä, jotka kantoivat itsensä ryhdikkäästi, oppivat uskaltamaan olla aitoja myös kentällä ja lopulta se vei meidät todella pitkälle. IMG_3318

Lopuksi ennen vikoja pelejä puhuimme siitä, mitä minä teen tai annan joukkueelle ja miten. Koska kaikki teemme asioita omalla yksilöllisellä tavalla ja se on mahtavaa, kun meillä on jotain missä yhdistää ne kaikki 14 tapaa tukea joukkuetta! Annamme joukkueelle sen yksilöllisen panoksen, joka meillä on annettavana kullakin hetkellä, yhteisen tavoitteen ja hetken vuoksi ja se on voimaa. 

Se on mielestäni sellainen voima, jolla voidaan myös voittaa. Kun kävelemme kentälle pelaamaan ratkaisevia otteluita, paljon on kiinni päästä. Mutta jos voit kävellä kentälle ystävien, omanlaisen tukiverkoston kanssa, jonka kanssa voit olla oma itsesi ja tuntea olevasi tavallaan turvassa (suoritukset eivät määritä ihmisarvoasi, ja nämä ihmiset tietävät sen. Tuntevat sinut ihmisenä ja arvostavat sitä.), ollaan jo pitkällä. Kun pääset sinne lentopallorajojen sisäpuolelle, kävelet tavallaan kotiin. Se on se turvallisin paikka, koska sinne ei pääse kukaan ulkopuolinen, sinne ei tarvitse päästää ketään ylimääräistä. Siellä meillä on vihdoin se aika, kun me saadaan pelata ja nauttia siitä. Kentällä me saadaan tehdä just niitä samoja asioita, mitä me ollaan treenattu siihen asti yhdessä. 

IMG_3148

Musta me osattiin hyödyntää tätä hyvin juuri niillä hetkillä, kun “isot pelit piti voittaa”. (Sidenote! Onko isoja pelejä olemassa? Onko jokainen peli silti samanlainen, muuttuuko säännöt tai pelin olemus siitä onko runkosarjan peli vai playoff peli? Jos jokin mielestäsi muuttuu, niin mikä? Jos pelaat, niin mitä teet eri tavalla kentällä ns. isossa pelissä kuin muussa pelissä? Ja miksi et tekisi sitä ns. normaalissa pelissä sitten?) Me ei keskitytty muuhun kuin siihen, miten siistiä meillä on olla tuolla neliön sisällä yhdessä ja miten saadaan joukkueesta paras irti. Ei keskittymistä voittoon tai häviöön tai muuhun ulkoiseen, on vain meidän oma peli ja sen käynnistäminen näiden ihanien tyyppien kanssa. Voittoon vaadittiin myös ripaus aggressiivisuutta, joka tuli luonnostaan sitten vikaan peliin sen jälkeen kun hävittiin se neljäs finaali, jossa oli mahdollisuus jo katkaista. 

Silloin tällöin kauden aikana haettiin sitä oikeaa tunnetilaa, milloin meidän pitää hidastaa ja rauhoittaa peliä, milloin vaaditaan aggressiivista peliä, milloin pitää kaivaa se ilo jostain jne. Loppujen lopuksi toteaisin, että joskus tunteet heijastuu peliin ja suorituksiin ja joskus taas ne suoritukset luo tunnetiloja. Näiden kahden välillä painiminen jatkuu – kuinka paljon annamme tai haluamme suoritusten määrittelevän tunnetiloja? Voimmeko omalla tunnetilalla tai sen säätelyllä suuntaan tai toiseen saada aikaan parempia suorituksia itselle tai pelikaverille? 

Mutta ettei nyt aivan lähtisi käsistä taas seuraavaan aiheeseen niin pistän pisteen tälle kirjoitukselle tässä vaiheessa. Lopuksi tosin haluan tietysti kiittää niin paljon kaikkia ihmisiä tuesta, avusta ja yhteistyöstä. Tunnistakaa tästä itsenne kaikki mahtavat ihmiset, jos olitte hallilla, jos moikkasit, jos hoidit meitä, jos toit kakkua pukkariin, jos siivosit meidän jälkiä, jos heitit high fiven kaupungilla, jos tuit meitä äänekkäästi tai äänettömästi, jos sponsoroit, jos ruokit meitä, jne jne jne. Kiitos! Kiitos että olit mukana matkassa! Oli ilo olla jakamassa tätä matkaa! pusi ❤ 

IMG_3142


Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.