5 elementtiä menestyvän kulttuurin luomiseen

”I see you and by seeing you I bring you into being”. Aijaijai, että mikä timanttinen lauselma! Jos ja kun me nähdään ihminen, me tuodaan hänet näkyväksi ja osaksi todellisuutta, tätä elämää, ihan eri tavalla kuin että emme huomioisi ihmistä lainkaan ja antaisi hänelle tilaa ja mahdollisuutta olla oma itsensä. Olemme ihmisiä, joille nähdyksi tuleminen on osa yhteyttä, jota tarvitsemme voidaksemme hyvin. Me haluamme tulla nähdyksi.

Ainakin silloin, kun se on turvallista. Jos ympäristö ei ole turvallinen, silloin saatamme ennemmin pysyä piilossa ja suojella itseämme. Joten, mitkä asiat johtavat turvalliseen ympäristöön, jossa ihminen voi olla autenttinen, kilpailunhaluinen, luottava ja menestyvä? Miten luoda menestyvää joukkuekulttuuria, joka tukee ihmistä?

MENESTYVÄN JOUKKUEEN PILARIT

Minä kasasin infoa aiheesta ja uskon, että menestyvän joukkueen kulttuuriin kuuluu autenttisuus (sisältäen itsetietoisuutta ja näkemystä omista arvoista), rehellisyys, rohkeus iloita, tukea ja kannustaa myös muita itsen lisäksi sekä yritin löytää vipuvarsia vaikeidenkin asioiden läpikäymiseen joukkueessa.

Me kaikki varmaan tiedämme jo, että hyvät joukkueet ovat myös sisukkaita, kovia tekemään töitä ja intohimoisia lajiaan kohtaan, mutta ajattelin noita lähinnä edellytyksinä, jo olemassa olevina asioina, monissa hyvissä joukkueissa ja etenkin kilpaurheilussa. Halusin ottaa erilaisen lähestymistavan ja tutkia enemmän, mitä erinomaiset joukkuekaverit ja johtajat ovat ja tekevät intohimon ja kovan työn lisäksi rakentaakseen vielä paremman kulttuurin ja hengen.

Courtney Thompson, USA:n maajoukkueen entinen passari, kuvaili eräässä podcastissa heidän maajoukkueensa kulttuuria todella hyvin. Hän puhui aluksi juuri siitä, mitä tarkoittaa toisten tilivelvollisena pitäminen, ns. perseille potkiminen suomeksi, kuinka vaikeaa se on ja kuinka usein se on lähinnä tiuskimista tai päänaukomista joukkuekavereille, jota ei oteta hyvin vastaan ja loppujen lopuksi kehitä ketään. Hän kertoi, että he sukelsivat syvään päätyyn maajoukkueen kanssa ratkaistakseen tämän. Jokainen pelaaja määritteli ja toi esiin omat arvonsa, kun he alkoivat rakentaa luottamuksen kulttuuria maajoukkueessa. He halusivat voittaa maailmanmestaruuden ja asettivat joukkueen kulttuurin reitiksi sinne.

Jokainen allekirjoitti, että heidän on tuettava toisiaan ja kaikkien kasvua niin hyvin kuin mahdollista. Ei tiuskimista, päänaukomista, kateutta, valittamista, mutta ei myöskään passiivisena vierestä katsomista, jos jotain tapahtuu, joka ei ole linjassa sovittujen arvojen tai standardien kanssa. Joten jos joku ei käyttäytynyt niin, että se hyödytti koko joukkuetta sekä häntä itseään, asiasta tuli huomauttaa esim. ”hei, musta näyttää siltä, että sun asenne tällä hetkellä ei auta sua kehittymään parhaalla tavalla”. Palautteen antaminen vaatii rohkeutta ja uskallusta. Sen vastaanottaminen myös. Ei ole helppoa ottaa vastaan kritiikkiä silloin, kun on itse niin turhautunut jo omaan suorittamiseen ja turhautuminen on ”sun juttu”. Se oli ainakin mun juttu treeneissä hehe…

Mutta tuo on helkkarin iso juttu ja erinomainen keino päästä pois sieltä turhautumisen kuplasta – jonkun antama palaute, joka on täsmälleen samassa veneessä ja joka tietää, että tämän kaltainen turhautuminen ei ole paras keino minulle kasvaa eikä siten myöskään ole paras asia joukkueen kasvulle tällä hetkellä. Joten mun on paras korjata tilanne tai muuten minä olen se, joka jarruttaa maailmanmestaruusunelmaa ja se ei ole ok. Melko voimakas ajatus eikö?

Hyvä joukkuekaveri on se, joka vaatii parasta ympärilläolevilta oikealla tavalla. Joukkuekaveri, joka muistuttaa sinun, sekä joukkueen, arvoista, standardeista ja/tai tavoitteista. Jos kaikki on etukäteen sovittu ja puhuttu, suora palautteen antaminen ja vastaanottaminen helpottuu. Pointtina on se, että sinun tulee vain tuntea pelikaveri paremmin ja muistaa, mitkä olivat hänen arvojaan ja mihin hän yleensä turvautuu, kun peli menee huonosti (esim. turhautuminen tai vetäytyminen tai suuttumus) jotta tiedät, mistä muistuttaa juuri häntä.

Yksi kiva juttu laittaa korvan taakse on myös, että ei väliä, missä roolissa olet joukkueessa, mutta on lähes mahdotonta yrittää säädellä muiden käyttäytymistä, jos et pysty itse säätelemään itseäsi. On vaikea luottaa ihmiseen, joka käyttäytyy vasten omia sanojaan. Esimerkiksi, jos olemme sopineet, että maltin menettäminen tuomarille ei ole ok, mutta päädyt kiljumaan ja karjumaan tuomarille kesken pelin – en olisi ihan täysin vakuuttunut, että sanasi ovat linjassa tekojesi kanssa… 😉

Personality in sports emails

Rehellisyys ja suoraselkäisyys ovat myös erinomaisen joukkuekulttuurin kulmakiviä. Puolitotuudet ja ns. valkoiset valheet, joita joskus jakelemme ystäville, valmentajille, urheilijoille, jotta heillä olisi parempi olla ei ole itseasiassa kovin kehittävää. Se ei anna heille syytä kasvaa ja kehittyä.

Ajattele näitä puolitotuuksia (”ei kyllä sulla on tosi hyvä tekniikka, älä usko, mitä valmentaja sanoi” tms.) enemmänkin niin, että jos et ole rehellinen, et myöskään anna kaverille mahdollisuutta kasvaa vaan syötät hänelle pajunköyttä, joka on pitkällä tähtäimellä pois hänen kehittymisestään. Teemme usein näin (minä ainakin), jotta meillä olisi mukavampi olla ja pääsemme pois epämukavan totuuden ääreltä (”no joo, onhan sun tekniikassa vähän korjaamista ja valmentaja on oikeassa siinä asiassa”), joka saattaa jättää aluksi pahan mielen kaverille, jos olet rehellinen.

Me tarvitsemme enemmän rehellisyyttä. Rehellisyys kasvattaa. Tarvitsemme myös autenttisuutta, jotta kehittyisimme ja uskaltaisimme sanoa asioita ääneen. Kun olet autenttisessa kulttuurissa, ja tiedät, että kaveri haluaa vaan sinun parasta ja sinä haluat hänen parastaan – rehellisyydestä tulee helpompaa kaikille, koska kehittyminen on keskiössä ja egot taka-alalla.

ONGELMAT JOUKKUEESSA

Yksi syy siihen, minkä takia meillä on puutteita rehellisen/suoraselkäisen palautteenannon ja autenttisuuden kanssa, on se, että emme ole tarpeeksi rohkeita ja uskaliaita astumaan epämukavuusalueelle, jota noiden keskustelujen käymiseen vaaditaan. Nuo keskustelut kuitenkin johtaisivat turvallisuuden tunteisiin, kun tiedät, että porukka haluaa parasta toisilleen ja voi luottaa ja olla rehellinen.

Otetaan esimerkiksi joukkueet. Voi olla, että joitain asioita tai sanoja ei ikinä mainita tai tuoda esiin koko kauden aikana. Kuinka moni on puhunut porukalla tai kuullut puhuttavan esim. peloista, tunteista, ahdistuksesta, herkkyydestä, yksinäisyydestä, kuuluvuuden tunteesta jne.? Ja silti nuo jutut voivat olla hyvinkin tärkeitä ja oleellisia luottamuksen ja autenttisen kulttuurin luomisessa.

Kukapa siis haluaisi ensimmäiseksi keskustella noista, jos niitä ei sanoinakaan ole koskaan mainittu urheilun yhteydessä? Kääk ja yaiks en minä ainakaan haluaisi olla ekana käsi pystyssä sanomassa, että ”mua kyllä pelottaa hävitä tai epäonnistua” tai ”musta tuntuu, että mä en ole osa joukkuetta/kuulu tänne” tai ”mua ahdistaa ja se vaan pahenee joka kerta, kun joku huutaa mulle”.

On paljon helpompaa pitää “pelottavat” jutut sisällä.

On paljon helpompaa kävellä toiseen suuntaan epämukavista keskusteluista.

On paljon helpompaa olla puhumatta vaikeuksista ihmisenä olosta kentän ulkopuolella.

Parhaimmat joukkuekulttuurit eivät olekaan helppoja. Niiden eteen nähdään vaivaa.

Jos ajattelet urheilun kulttuuria ja olet sitä mieltä, että joukkueissa tai urheilun sisällä pitäisi puhua vain urheilusta ja ne, keillä on muita vaivoja, voi etsiä apua muualta… Mietin, että aliarvioitko sen voiman, joka urheilijoissa piilee, jos he pääsisivät oikeasti turvalliseen joukkueympäristöön? Aliarvioitko myös sitä, kuinka paljon rohkeutta tällaisten keskustelujen käyminen vaatii?

Moni valmentaja fiilistelee, että emotionaalinen puoli urheilussa on ajan hukkaa, jolle ei ole aikaa kaiken muun lisäksi. Ymmärrän. Mutta kurkataanpa seurauksien puolelle…

Kun ihmiset tuntevat itsensä turvattomiksi ja irralliseksi/etäiseksi yhteisöstä, tämä näkyy myös heidän suorituksessaan. Tällöin ihminen yleensä vetäytyy entisestään ja sulkeutuu, kun hän ei tunne olevansa osa yhteisöä, eikö vain?

Ja kun tämä alkaa väistämättä näkyä jossain vaiheessa suorittamisessa, sitä ei olekaan helppo ratkaista antamalla teknistä palautetta peukalon asennosta – se menee vähän huti. Haluamme urheilijoidemme olevan valmennettavissa, kehittyvän, ja siksi rohkaisenkin kaikkia edes yrittämään luoda turvallisempia yhteisöjä urheilun sisälle. Käytetyt sanat ja kieli voivat olla erinomainen startti sille, jotta kaikki tottuisivat, että näitä sanoja ja ilmaisuja on ok käyttää myös tässä ympäristössä, esim. kuuluvuus ja lupa olla oma itsensä, aitous ja herkkyys.

PSYKOLOGINEN TURVALLISUUS JA SEN MERKITYS

Miksi? Miksi jauhan turvallisuudesta?

No kun psykologinen turvallisuuden tunne mahdollistaa kovankin palautteen antamisen ja vastaanottamisen sekä hankalien keskustelujen käymisen. Ympäristöissä, joissa ihmiset tuntevat olevansa turvassa, he tuntevat, että heitä ei rangaista, nöyryytetä, tai ”ajatella vähemmän”, jos he tekevät virheitä tai tulevat enemmän esiin omina itsenään. He ovat avoimia palautteen vastaanottamiseen. He ovat avoimia keskustelemaan. He ovat avoimia kasvulle. He ovat avoimia.

Mutta mikään tuosta edelläolevasta ei todennäköisesti tapahdu, jos vastapuoli ei ole myös avoin. Täydellinen avoimuus vaatii luottamusta ja kunnioitusta molemmin puolin. Ja hei, tämä ei tarkoita sitä, että ihmisten pitäisi olla parhaita ystäviä keskenään.

Ja nyt sitten päästäänkin erääseen todella tärkeään aiheeseen. Isomman mittakaavan hommia. Jos emme opi tukemaan rehellistä, suoraselkäistä kulttuuria ja ymmärrä, että meidän jokaisen vastuulla on myös huomauttaa, että muut pysyvät oikealla tiellä arvojen ja sovittujen sääntöjen välillä, niin todennäköisesti jossain vaiheessa tällainen passiivinen sallimisen kulttuuri joutuu kasvotusten eettisten ongelmien kanssa myöhemmin.

Tarkoitan tällä sitä, että asiat alkavat mennä päin prinkkalaa, jos emme puhua pukahda, kun ensimmäiset merkit pienistä vilunkipeleistä alkavat tapahtua. Jutut, jotka ovat vain pikkujuttuja aluksi, mutta silti ristiriidassa arvojen tms. kannalta, mutta annamme niiden kuitenkin tapahtua sen sijaan, että puuttuisimme asiaan heti.

Ja rehellisesti sanottuna, minulle ei ole mikään maailman luokan yllätys, että epäeettisiä ympäristöjä on urheilussa niin paljon, koska olemme tottuneet näkemään ja kokemaan urheilun maailmana, jossa sallitaan paljon enemmän asioita, joita ei tapahdu samoissa määrin ns. normitöissä. Urheilun maailmassa on totuttu siihen, että tunteet sullotaan pohjalle ja voittaminen on kaikista tärkeintä, keinoja kaihtamattakin.

No niin, palataanpa takaisin pienemmälle mittakaavalle. On vain mielestäni hyvä muistaa, että se, miten teemme pienetkin asiat, on se, miten teemme isot asiat, kuten se sanontakin kuuluu. Sama tässä asiassa. Ole rehellinen ja toimi arvojesi mukaisesti – se luo ympärilleen luotettavuutta ja vastuullisuutta.

Jos sitten taas ajattelemme toista melko yleistä argumenttia, sen lisäksi että ei ole aikaa keskittyä emotionaaliseen/mentaaliseen puoleen. Toinen käsitys on, että ”minä en ole herkkä”/”ei harrasteta nössöilyä/herkkyyttä”. Noh, voinen kertoa, että jokainen meistä on sisimmässään herkkä joillekin asioille.

Ei ole kyse siitä, että harrastatko sitä tai tuotko sitä esiin eli piilotatko sen puolen vaan siitä, että jos et ymmärrä, että sinullakin on herkkä puolesi niin luultavasti päädyt tekemään asioita tietyn muurin/maskin takaa silloin kun herkkyys meinaa tulla esiin. Jos kuvittelet, että herkkyys ei ikinä näy tekemisessä tai pitäisi näkyä, totuushan on, että siellä se edelleen sinussa majailee, mutta olet oppinut johtamaan jostain muusta tilasta käsin kuin siitä välittämisen tilasta.

Minä olen ollut juuri tuollainen tyyppi jossain vaiheessa. Ajattelin, että onpahan tämä muuten paljon turvallisempaa olla vain yksinäinen ja elää siinä omassa kuplassa, vaikkakin eristäytyneenä, mutta jos kurkottelen ulos kuplastani niin näpeille tulee joka tapauksessa.

Joten mitä tapahtui tapauksessani? Se eristäytyneisyyden ja yksinäisyyden tunne – oma herkkyyteni siinä vaiheessa – ei kadonnut minnekään, käyttäydyin vain eri tavalla ihmisten lähettyvillä, jotta he eivät näkisi sitä.

Tällaisen käytöksen sijaan toivon, että olisin ollut rohkeampi ja tuonut esille noina aikoina, että minusta tämä joukkue on tosi hajanainen ja eristäytynyt, en tunne, että minä tai kukaan meistä tulee olemaan parhaimmillaan tällaisessa ympäristössä.

Mutta en ollut tarpeeksi rohkea.

Ennemmin piilouduin sinne oman maskin ja muurini taakse ja teeskentelin olevani iloinen ja onnellinen. Tein karhunpalveluksen kaikille. En auttanut joukkuekavereitani tulemaan paremmiksi tai onnellisemmiksi sinä vuonna.

Mutta nytpä tätä kokemusta ja ymmärrystä on tarttunut sen verran hihaan, että olen tajunnut, että eihän nuo tilanteet tästä maailmasta häviä. Aina tulee tilanteita, joissa tulee kirpaisemaan. Enemmänkin kyse on siitä, että kuinka oppii niistä ja omasta käyttäytymisestään, mitä minä teen silloin, kun olosta tulee tukala ja epämukava, kun oma herkkyys on pinnalla – mitä minä teen suojellakseni itseäni?

Aika rohkeasti (ja epämukavasti) täältä mölisenkin nyt, että olen kyllästynyt noihin suojakuplaleikkeihin miellyyttäkseni ihmisiä ja pitääkseni itseni mahdollisimman turvassa ja ”mukavana”, koska nyt tiedän, että samalla ryöstän itseltäni sekä tiimitovereilta mahdollisuuden olla vielä parempi.

AVOIMEMMAN KULTTUURIN LUOMISESTA

Tarvitsemme siis enemmän epämukavia, mutta kehittäviä keskusteluja niiden mukavien ja kohteliaiden sijaan. Erinomaisen joukkuekulttuurin rakentaminen vaatii yhteyden ja luottamuksen löytymistä ja vaikeat keskustelut ja aiheet ovat usein sen ytimessä. Brene Brownin Dare to Lead kirjassa tuli tällainen vinkki vitonen vastaan.

Kuvitellaan, että vuorossa on keskustelu joukkueen alisuorittamisesta tai tiimihengen ongelmasta tai jotain sellaista, joka saa monet meistä hikoilemaan jo etukäteen.. Keskustelu polkaistaan käyntiin ja tunteet alkavat kuumentua. Noita hetkiä varten voidaan määritellä tiettyjä rajoja.

Kaikki tunteet on sallittuja ja kaikki tunteet pitää sallia. Siksipä, on ok tuntea suuttumusta tai olla suuttunut. Mutta ideana on luoda rajoja käyttäytymiselle – vaikka olet suutuksissa, silmien pyörittely ei ole ok. Se ilmentää epäkunnioitusta.

On ok tuntea turhautumista, mutta tuomarin potkaisu ei olekaan välttämättä ok, vai mitä? Sait varmaan juonesta kiinni.

Tällaisten rajojen luominen myös tiimiympäristössä voi olla todella hyödyllistä – tunteet ovat sallittuja, mutta muistetaan olla käyttäytymisen kanssa huolellisia. Jos käyttäytymisesi alkaa olla vastoin yhdessä sovittuja normeja ja sääntöjä, jonkun tehtävä on muistuttaa sinua siitä. Sama pätee niihin treenitilanteisiin myös. Muistutus omista arvoistasi, miten sinä haluat kehittyä tuo käyttäytymiseen rotia hyvin todennäköisesti, jos tiimikulttuuri on toimiva. 🙂

Viimeiseksi otan puheeksi muiden puolesta iloitseminen ja kilpakumppanien kannustaminen. Esimerkiksi lentopallossa kilpailu aloituskuusikon paikoista voi olla todella kovaa – kuka pääsee kentälle ja kuka jää penkille? Sepä tuppaakin unohtumaan liian usein, että mitä paremmin pelikaverisi suorittaa, sen parempi se on sinulle, koska nyt sinunkin pitää tuoda parhaat evääsi tälle samaiselle piknikille, antaa itsestäsi niin paljon kuin pystyt. Tämä tekee sinusta paremman. Tämä tekee myös joukkueesta paremman. Tällainen asenne auttaa kaikkia menestymään.

Unohda se egoistinen puoli, jossa kaikki kehut ja kunnia pitäisi olla sinun ja keskity ennemmin olemaan mahdollisimman aito versio itsestäsi, jonka suurin ja tärkein tavoite on kehittyä. Ei vertailu pelikaveriin tai vastustajiin. Toisen ihmisen kasvu, kehitys ja onnistuminen ei pitäisi olla sinulle uhka vaan ennemminkin rohkaiseva ja kannustava merkki siitä, että kasvu on rajatonta. Kaikille.

Jos pystyt käyttämään ajan kehittymiseen ja kannustamiseen yhdessä ja jättämään kateuden taka-alalle – se on todellisen, upean joukkuekulttuurin merkki. Tällaisen joukkuekulttuurin askelmerkit ovat kohdallaan menestyksen kannalta.

Ps. Menestys, kehut ja menestys eivät mitkään ole rajallisia, ne eivät jotenkin maagisesti lopu maailmasta, joten sinun ei tarvitse murehtia, että joku käyttäisi kaiken menestyksen loppuun ja sinulle ei enää riittäisi kehuja ja menestystä, kun on sen aika. 🙂

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö kilpailua olisi ja olisi hyvä olla. Toki on. Kilpaile niin paljon kuin sielu sietää, mutta kilpailu itseäsi vastaan on kuitenkin tärkeämpää kehityksen ja kontrollin (eli mielenrauhan ja keskittymisen) kannalta.

Pohdipa. Kumpi on enemmän hallinnassasi: olla parempi kuin olit eilen? Vai, yrittää olla parempi kuin pelikaverisi? Et pysty kontrolloimaan, miten pelikaverisi pelaa tänään. Jos hän pelaa huonosti niin pitääkö sinun laskea rimaasi siinä vaiheessa, koska olet joka tapauksessa tänään parempi? Ei. Pidä oma rimasi siellä, missä sen pitää olla joka päivä maksimoidaksesi oman kehittymisesi.

LOPPUKANEETIT

Aika pistää pillit pussiin! Tässäpä on yhteenveto tuosta ylläolevasta tekstistä, kuinka luoda parempi joukkuekulttuuri ja mitä muuta sen kannattaisi sisältää kovan työnteon, sisukkuuden ja intohimon lisäksi…

  • Menestyvä joukkuekulttuuri sisältää myös herkkyyttä ja rehellisyyttä – autenttisuutta. Noiden sanojen ja teemojen tulisi siis näkyä ja kuulua myös tekemisessä.
  • Arvojen ja standardien määritteleminen etenkin käyttäytymisen kannalta kannattaa, jotta jokainen tietää, miten pitää muita tilivelvollisina sen ”potki muita perseelle” -lauseen lisäksi. On paljon tehokkaampaa, kun tiedetään, miten ketäkin motivoida ja pitää vastuullisina kuin antaa tuon perseille potkimisen olla kuin villi länsi.
  • Rohkeus ja uskallus on sitä, että valitsee oikean tien myös silloin, kun se tuntuu epämukavalta. Tätäkin voidaan kutsua tilivelvollisena pitämiseksi, mutta rohkeus ja uskallus ovat niitä, jotka tuovat tilivelvollisena muiden pitämisen oikeasti pelkästä aikomuksesta käytäntöön.
  • Psykologinen turvallisuus on keino antaa ja vastaanottaa kovaakin palautetta, koska silloin ihmiset ovat avoimia palautteelle. Tämä on erittäin tärkeää menestyksen ja rehellisyyden kannalta.
  • Muiden kasvun ja kehityksen kannustaminen ja auttaminen tulisi olla oman kasvusi kiihdyttäjä, eikä hidastaja, jotta kaikki kehittyvät vielä enemmän ja nopeammin.

Kiitos kun luit ❤

Saana

ps. Liitypä mun email-jengiin TÄSTÄ, jossa jaan oppimiani juttuja sun sähköpostiin noin kerran viikossa. Tavoitteena sopiva miksaus inspiraatiota ja informaatiota.

ps2. Loin urheilijoille pienen workbookin, miten päästää irti turhautumisesta ja päästä nopeammin takaisin omalle tasolle (sekä sen yli) tauon jälkeen. Se löytyy TÄSTÄ. 🙂


2 thoughts on “5 elementtiä menestyvän kulttuurin luomiseen

  1. Ai että!!! Mennyt jotenkin ihan ohi, että kirjotata blogia ja vieläpä näin tärkeistä ja itellekin läheisistä asioista! Helkkarin hyvä kirjoitus. Pystyn samaistumaan moneen esimerkkiin ja kokenut kyseisiä esimerkkejä joukkueissa. Nyt biitsarina ajatukset on keskittynyt tosi pitkälti omaan tekemiseen ja parin kannustamiseen, mutta samallalailla pitää muistaa nämä arvot meidänkin minijoukkueessa ja vähintäänkin treeniporukan hyvän energian luomisessa! Kiitos Saana tästä tekstistä!

    Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.