Arvatkaa mitä? Uudet pilvilinnat on jälleen maalailtu mieliin. Hetken aikaa siinä meni ennen kuin maajoukkueen jälkeen osasi täysin heittäytyä seurajoukkue-elämän vietäväksi, mutta niinhän siinä kävi, että aika teki tehtävänsä ja uusi kausi korkattiin eilen hyvillä fiiliksillä.
Viimeiset viikot olen yrittänyt sopeutua jälleen uudenlaiseen pelisysteemiin sekä uusiin joukkuetovereihin. Systeemeihin totuttautuminen vei ja vie aikaa eikä mun kärsivällisyys ole aina meinannut riittää. Pikku hiljaa alan kuitenkin päästä kärryille enkä vaan kattele epätoivoisena, kuinka kärryt painaa vauhdilla alamäkeen ilman kuskia:). Onneksi suurin osa joukkueesta oli tuttuja jo Kiinan reissulta ja kesältä, mutta pari uutuuttakin mahtuu mukaan. Ne on kaikki kyllä ihan mahtavia tyyppejä, mä tykkään niin kovasti! Joukkueessa on hyvä henki ja nautin täällä pelaamisesta. Voisinkin kertoa, keitä ja mistä mun uudet kaiffarit täällä on. Lupaan, että värejä riittää tässä sateenkaaressa.
Kansainvälisyys on iso osa meidän porukkaa, sillä melkein kaikista maanosista löytyy oma edustajansa. Euroopan maista on tietysti saksalaisia (yleispelaaja Lena Stigrot, keskipelaaja Barbara Wezorke, passari Mona Elwassimy, joka vielä kuntouttaa polveaan eikä ole voinut olla joukkueen mukana), sitten minä Suomesta, keskipelaaja Hollannista (Marlies Wagendorp), yleispelaaja Itävallasta (Srna Markovic), mutta hän omaa puoliksi serbialaiset juuret. Lisäksi Aasiasta meille on rantautunut japanilainen passari (Naoko Hashimoto). Toiselta puolelta palloa tulee hakkuri (Liana Mesa Luaces), joka on Kuubasta, mutta on pelannut viimeiset kuusi vuotta jo Saksassa tässä joukkueessa. Lisäksi Brasiliasta tulee myös keskipelaaja (Kerley Becker), joka on pelannut Sveitsissä Smaesh Pfeffingenissä viisi edellistä kautta, joten voisin väittää hänen olevan myös hiukan eurooppalaistunut:). USA:sta meillä on kolme pelaajaa, kaksi yleispelaajaa (suomalaisille lentopallon seuraajille tutut Keao Burdine sekä Courtney Felinski) ja passari (Lauren Plum), joka on pelannut Puerto Ricossa viime kaudella sekä aiemmin muutaman vuoden Ranskassa. Meidän liberolla (Isi Liebchen) on myös kansainvälisyyden multihuipentuma kolmen eri maan kansallisuuksilla varustettuna: Saksa, Hollanti sekä USA.
Jatketaanpa staffin puolelle, sillä kansallisuuksien kirjo vaan syvenee. Päävalmentaja tulee Saksasta (Jonas Kronseder), ruotsalainen kakkosvalmentaja (Per-Erik Dahlqvist) sekä kolmas valmentaja/tilastomies Sveitsistä (Konstantin Bitter). Kakkosvalmentajamme Perra on viettänyt viimeiset viisi vuotta Japanissa kakkosvalmentajana. Ihan mukava sateenkaari meillä täällä siis on kasassa vai mitä.. Mutta musta sateenkaari olisikin tosi tylsä yksivärisenä. Oikeastaan sehän ei enää olisi edes sateenkaari.
Kielenä meillä toimii pääasiassa englanti harjoituksissa ja joukkueen kanssa liikkuessa. Pääosa joukkueesta osaa saksaa, joten sitä kuulee paljon ja portugalia käytetään myös. Saksan kielen tunteja meille toistaiseksi pelkästään englanilta änkyttäville tulee kyllä, opettaja vain sairastui aika vakavasti ja nyt odottelemme, mitä tuntien kanssa tapahtuu. Olisi kiva päästä opiskelemaan saksaa, että voisi ymmärtää vähän enemmän, mitä ympärillä tapahtuu. Esimerkiksi, että tajuaisi, milloin ruokakaupan kassalla myyjä kysyy tarvitsenko pussia vai kuittia, jolloin ei tarvitsisi niin usein kantaa maitoja ja kurkkuja kainaloissa kotiin. Ei vaan, yleensä riittää, että kiikutan ne parkkipaikalle, sillä mulla on oma pikku “sähäkkä”gorilla auto, jolla onneksi pääsen käymään kaupassa ja missä vain, kunhan pidän avaimen tallessa ja muistan käydä tankilla.
Lady Gorilla. (Yleensä näiden autojen kyljessä on gorilla, joka on autosponsorimme logo, joten olen nimennyt itseni lady gorillaksi. Selitetyt vitsit on parhaita vai mitä)
Maajoukkueen jälkeen olen rehellisesti sanoen ollut aika lailla yhtä tehoton kuin tuo 1,2 litran koneella varustettu autoni ylämäessä. Tuntuu, että aika vauhdilla on painettu kesä menemään ja lepäsin käytännössä yhden päivän maajoukkuerupeaman jälkeen ennen kuin jatkoin treenaamista Rote Rabenin kanssa. Tässä melkein neljän viikon aikana ollaan pelattu harkkapelejä kahdeksan kappaletta, joista seitsemän oli vieraspelejä, mm. Ranskassa asti, joten reissua ja peliä on pukannut yhtä varmasti kuin pissahätää aamukahvin jälkeen. Viime viikolla sitten sairastuin flunssaan ja takareiden jostain sisäosasta repesi jotain pientä myös, kun treenasimme Smaesh Pfeffingenin kanssa, joten kai se kroppakin alkoi natista vähän liitoksistaan tässä menon keskellä. Viime viikko meni siis aika lailla lepäillessä ja toipuessa, koska tärkeintä oli saada kroppa kuntoon tälle viikolle sarjakauden alkuun. Smaeshin porukassa muuten pelaa Anu Ennok sekä Ralitsa Vasileva, joten pompin paikallani hyvin iloisena, kun kuulin, että pidetään treenileiri yhdessä tuon porukan kanssa 🙂 Nyt ollaan kuitenkin flunssasta selvitty aika hyvin ja reidelläkin pystyin pelaamaan, vaikka varmasti se suorituksessa näkyi. Tykkään kyllä siitä, että täällä flunssatkin hoidetaan kunnolla ja kipeänä ei tosiaan treenata.
I still find it hard to behave in pictures.
Viime viikon lopulla sain Suomesta mieluisia vieraita, kun mun lemppariäiti, lempparitäti sekä lempparianoppi tulivat piipahtamaan Saksan maaseudulla ja tarkastamaan, minkälaisen elämän olen tänne rakennellut. Uskoisin, että äipät hyväksyivät elämäni täällä olevan kunnossa, sillä puitteet on kaikin puolin kunnossa ja viihdyn hyvin, minkä hekin varmasti huomasivat 🙂 Muutenkin Suomen äiskät taisi tykätä olla Vilsbiburgissa, mutta mun tarjoamat petipuitteet olivat kaiketi liian puisia, kun buranat tai konjakkihörpyt piti ottaa ennen nukkumaanmenoa. Tai sitten heistä on tullut vanhoja haha 😉 Heipat on aina vähän haikeita, kuten tälläkin kertaa, kun on niin kiva saada tuttuja ihmisiä ympärille. Olen alkanut harkitsemaan vieraideni kidnappausta kerta kerralta yhä enemmän… Mutta tärkeintä on, että saa vieraita edes muutamiksi päiviksi, koska muuten olisi piiitkä kausi. Sen verran olen kuitenkin rakastunut omaan lähiverkostooni, jonka omaan Suomessa 🙂
Kattokaa nyt, kuka nyt näitä ei rakastaisi??
- My German home where I live with mr. and mrs. Cramer 🙂
Kausi tosiaan alkoi eilen Wiesbadenissa ja valitettavasti sieltä ei irronnut kuin yksi erä tällä kertaa, mutta keskiviikkona pelataan taas uudelleen, joten sitä kohti. Wiesbadenissa pelaa muuten Eliza Hynes, jonka kanssa pelasimme OrPossa muutama vuosi sitten, joten oli aivan älyttömän ihana nähdä tuota aussityttöä. Lentopallo on tosiaan tuonut mulle ystäviä ympäri maailmaa ja paljon ihania värejä tähän mun oman elämän sateenkaareen 🙂
Guess what? The times with national team is over and out and we started the season with Rote Raben yesterday! The past few weeks I have been trying to adjust again to the systems and tactics of this team. With my patience, it has been little bumpy ride, I must say that, but little by little it seems like I am not running into the bumps as hard as in the beginning. Maybe some day the road will be all sleek and shiny. Or not. But I keep dreaming.
Internationality describes our Rote Raben gang pretty good, we have players almost from all the continents. Naturally we have Germans (outside player Lena Stigrot, middle player Barbara Wezorke, setter Mona Elwassimy who still is doing rehab with her knee and has not been able to join us yet) and me from Finland. Then we have a middle from Holland (Marlies Wagendorp), outside from Austria (Srna Markovic) who also has Serbian roots, opposite from Cuba (Liana Mesa Luaces) who has played for Rote Raben already for six years. Another Portuguese speaker is a middle from Brazil (Kerley Becker) who has played for Smaesh Pfeffingen in Switzerland for five years if I remember right. From Asia we have a Japanese setter (Naoko Hashimoto), whose last name I like to shout every now and then just for fun because it’s sounds so cool. Three players are coming from the United States of America, two outsides (they are familiar to the Finns who follow volleyball: Keao Burdine played for HPK and Courtney Felinski played for LiigaPloki last year) and a setter Lauren Plum who has played last year in Puerto Rico and before that few years in France. Our libero is an international superstar with American, Dutch and German nationalities.
Let’s move on to the staff where the internationality just keeps getting some variety. Head coach is German (Jonas Kronseder) as well as our physical trainer (Tony Brandemeier), but our second coach is from Sweden (Per-Erik Dahlqvist) who has spent the last years coaching in Japan and third coach/scout is from Switzerland. So we have many colors in this rainbow but that’s only a good thing because one coloured rainbow is boring. It’s actually not even a rainbow anymore.
So usually we are using English to communicate in practices but majority can also speak German. Portuguese is the third most used language. We who don’t know German will get some German lessons but the teacher got sick and now we are waiting what happens with the lessons. It would be nice to learn more German so I’d know when the sales lady is asking if I need a bag or receipt. Many times I have ended up carrying all the cucumbers and milks in my arms to home. Just kidding, usually it’s enough to carry my groceries to the parking lot as I have this awesome little black gorilla car. So I guess it makes me the lady gorilla painted on it..
After the national team period, I have been almost as “efficient and energetic” as the engine in my little gorilla car (note, this is pure sarcasm). I feel like I was running around whole summer and I rested couple days after national team before I continued practising with Rote Raben. So on the other hand, it might also be ok to feel little tired. I naturally just wanna be a superwoman. After I came back to Vilsbiburg almost four weeks ago, we have played eight practice matches of which seven were away, one weekend we visited France too. First time in my life! So, some traveling and playing have belonged to my life in the past weeks as steadily as the need to pee after morning coffee.
Last week I then got sick and sprained a little bit my hamstring when we played against Smaesh Pfeffingen sooo maybe my body got tired too and needed a break. But after resting last week, I have beaten the flu and hamstring is better as well. (One side note about the team Pfeffingen : my Estonian honey Anu Ennok, former teammate from OrPo, plays for Pfeffingen as well as Ralitsa Vasileva who I played with last year for few months. Thus I did very many little happy jumps when I heard about a practice camp with this team 🙂
This week I got lovely visitors from Finland when my favourite mum, favourite aunt and favourite mother-in-law came to see me and how my life is in Vilsbibug. I think they liked it here and saw that I also enjoy playing here:) but I guess the bunks I had to offer where little too wooden as some ibuprofens or shots of cognac were taken before going to sleep. Or they have just become old haha 😉 It is always little wistful to say goodbye since it is so nice to have dear and familiar faces around me. I am often thinking of kidnapping my visitors to keep them with me for a little longer… But yeah, the most important thing is that some people can visit me even for some days because otherwise it would be a loooong season for me. After all, I have to admit that I have fallen in love quite deeply in my network that I have in Finland 😉 <3
So yeap we started our season yesterday in Wiesbaden but unfortunately lost 1-3. The first match didn’t go therefore as we wanted but the next game is already on Wednesday so new chance is coming up soon. One happy thing about this trip to Wiesbaden was that I got to see my favourite Australian, called miss Eliza Karley Hynes, who played for Wiesbaden so I was super excited and happy to see this girl! We played together for OrPo couple years ago and haven’t seen her since. Crazy how time goes by.. And I realised again how volleyball has given me friends all around the world and added some pretty awesome colors to the rainbow of my own life. 🙂