Voi onpa tuo nainen kaunis.
Olipa siinä hieno ja vakuuttava puheenvuoro.
Vitsit miten upea sisustus.
Pirun maukasta makkarakeittoa!
Voi vitsit, miten kiva vois olla kuulla tuollaisia asioita ääneen 🙂 Mietinpä tässä, että kuinka monesti tuollaiset positiiviset asiat jäävät kuitenkin niin helposti sanomatta. Meissä on joku suodatin, joka nielaisee nuo ajatukset ja estää niitä päätymäksi kommenteiksi. Ajattelemme hyviä asioita, mutta emme tuo viestiä perille. Hassua eikö?
Koska edellä mainitut tilanteet saattavat mennä esimerkiksi vaikkapa näin.
Voi onpa tuo nainen kaunis, mutta ei vieraille naisille sellaista sanota ääneen.
Olipa siinä hieno puheenvuoro, mutta enhän minä nyt kehtaa sitä tällaisessa julkisessa tilaisuudessa kuuluttaa.
Vitsit miten upea sisustus, mutta ei minun sovi tässä tilanteessa moista sanoa.
Pirun maukasta makkarakeittoa, mutta en taida viitsiä keittiöön asti kävellä kokille sitä kertomaan.
Joskus taas alunperin kaunis ajatus käännetään sivulauseessa omaa epävarmuutta pönkittäväksi, tai jopa muita tai itseä vahingoittavaksi. Näitä juttuja pitäisi nimenomaan suodattaa eikä päästää irti puremaan palaa pois omasta tai muiden ihmisten ilosta ja elämästä. Samoilla esimerkeillä tilanteet voisivat mennä vaikkapa näin..
Voi onpa tuo nainen kaunis.. No mutta kuka tahansa on kaunis tuolla meikkimäärällä.
Olipa siinä hieno ja vakuuttava puheenvuoro. Oli varmaan tosin kopsannut puheen jostain.
Vitsit miten upea sisustus. Paitsi onhan se tietysti helppo sisustaa, kun on rahaa…
Pirun maukasta makkarakeittoa! Kohta on tietty tämäkin makkara vyötäröllä.
Ultimaattinen toiveeni on tietysti se, että se negatiivisuus/onnettomuus/paha olo, josta kielteiset ajatukset tulevat ja lopulta muodostuvat sanoiksi, saataisiin vähenemään, mutta koska se voi olla aika iso pala kakkua jopa meikän herkkupeffalle (tottelee myös kutsumanimeä panoramaperse), niin aloitetaan siitä, mitä suusta usein putkahtelee ulos. Äänteitä! Sanoja. Lauseita. Merkityksiä.
Meille on luotu ihana ominaisuus, kyky puhua. Kyky luoda yhteyksiä muiden kanssa. Kyky jakaa tunteita ja ajatuksia. Kukapa olisi arvannut, että puhekyky voi olla niin paradoksaalinen. Sanoista voi saada lohtua, apua ja iloa ja niistä voi saada myös iskuja, ahdistusta ja epävarmuutta ja kaikkea noiden väliltä ja ulkopuolelta. Joka päivä filtteröimme sanomisiamme, sillä jokainen ajatus ei kuulu ääneen. Onneksi. Teemme siis aina valinnan, mitä noista ajatuksista jatkamme sanoiksi ja siten tuomme ne osaksi muidenkin maailmaa. Toimimme tavallaan suodattimena ajatusten ja sanojen välillä.
Minusta tuntuu, että olisi aika päivittää meidän omaa suodatinta eli nassufiltteriä versioon 2.0. Meillä on erinomaiset edellytykset voida hyvin tässä osassa maailmaa. Silti masennusta, ahdistusta, pahoinvointia on vaan niin paljon. Liian usein se pahoinvointi on toisten ihmisten sanojen ja lauseiden aikaansaama reaktio. On helppoa sanoa, mutta vaikea muistaa ja vielä vaikeampi ymmärtää, että usein juuri se ihminen, joka ei ole sinut itsensä tai jonkun tilanteen kanssa on se, joka sortuu/päätyy arvostelemaan ja tuomitsemaan muita ihmisiä.
Meillä on hirmuisia vaikeuksia nähdä joskus omaa napaa pidemmälle ja kaikki sen oman, söpön pikku nappulan ulkopuolella olevat muut erilaiset navat sekä tavat nähdään jostain syystä uhkaavina. Helposti silloin päädytään jauhamaan tarpeetonta moskaa siitä vähän erilaisesta nappulasta, vaikka se ei ole yhtään sen huonompi tai vähempiarvoinen nappula, jos se sattuu olemaan vaikka hiukan erilainen. Joten, kysymys kuuluu… Jos ei saa mitään hyvää aikaiseksi edes mielessään, mikä järki on tuoda toista loukkaavia ajatuksia julki? Paikata omaa epävarmuutta? Muitakin (parempia) tapoja on olemassa siihen ja kannustaisin niihin oikeinkin kovasti ja tarmokkaasti niin kuin pieni, pikkuisen höperö, mutta vallan innokas koiranpentu.
Noissa tilanteissa on ehkä parempi ottaa sitä nassufiltteriä siis käyttöön. Joskus kun harmittomasti sylkäisee jotain suustaan, niin se saattaakin olla kuin ammus toisen sisimpään ja jättää sinne pysyvän jäljen. Sitä kannattanee joskus miettiä ennen kuin puhuu kaiken, mitä ensimmäisenä ajattelee. Toki näitä juttuja tapahtuu myös vahingossa. Mutta tuntuu, että jos joskus vähän paremmin suodattaisimme, mitä sanomme niin voisimme pelastaa monia huonoja päiviä ja hälventää ahdistusta ja epävarmuutta – ehkä jopa tuoda iloa ja onnea omaan ja muiden elämään. Ah. Innokkaan koiranpennun maailman pelastus jatkukoon. 😛
Totta kai sitten usein se, että on itse onnellinen ja iloinen on sidoksissa siihen, että voi myös aidosti huomata ja välittää elämän pieniä iloja ympärillään, sanoa niistä ääneen. Samalla tavalla onnettomana on vaikea hymyillä silmiin asti ulottuvalla hymyllä ja piristää muiden päivää, kun tavoitteena on selvitä omasta päivästä kunnialla. Ymmärrän. Been there done that. Ja totta kai pitää purkaa, jos on paha mieli. Pointtini on se, että on kuitenkin eri asia käsitellä pahaa mieltä tai arvostella/tuomita muita ja samalla kylvää omaa pahaa oloa ympärilleen.
Olen huomannut elämän taipaleeni aikana, että puhuminen tosiaan helpottaa, vaikka aluksi ajatusten saattaminen sanalliseen muotoon tuntuu todella hankalalta. Varsinkin näin koirana elellessä hehe. Olen jo oppinut muutamia käskyjä eri tahoilta, kuten “Saana, mee puolustaa vitospaikalle” (valmentaja). “Saana, kaapinovet kiinni” (Eveliina Koljonen). “Saana, käsi pois piparitaikinakulhosta” (äiti Koljonen yms). Usein tuhahdan vastaukseksi ”joojoo” suupielet piparitaikinassa. Takaisin pääraiteille mars.
No niin raiteilla ollaan ja aikaisemmin mainitsin kylvämisen. Niin siitä puheenollen.. Kolmas esimerkki suodattamisesta ja ikävien asioiden kylvämisestä, mitä kyseenalaistan. Jos tyyppi Bertta kertoo jotain ikävää Helunasta, miksi Terttu menee kertomaan Bertan ikävät kommentit suoraan Helunalle? Jos tuon tiedon välittämisestä ei seuraa muuta kuin lisää pahaa oloa niin miksi ihmeessä niin tehdään koko ajan? Jepjep, jos Heluna on täysin sinut itsensä ja toimintansa kanssa, niin tuo palaute ei häntä välttämättä hetkauta, mutta tuskinpa se hänen päiväänsä myöskään parantaa. Kahvinkeittimissäkin on suodatin sen takia, että ne purut ei pääsisi kahviin asti vaan ne heitetään lopulta roskiin.
Voidaan siis välillä toimia itse suodattimena ihmisten välillä tai pyrkiä suodattamaan omia vähemmän kultaisia ajatuksia ulos suusta. Siksi ajatuksilla ei ole suuta, ja on meidän tehtävämme muodostaa ajatuksista sanoja. Ja ei, en tarkoita, että kaikkia asioita pitäisi kaunistella tai kiillotella. Totta kai rehellinen saa ja pitää olla. On vain tilanteita, joissa mielestäni pitäisi joskus ymmärtää ns. kakan jauhanta ja tarpeellinen, rehellinen analysointi, eteenpäin vievä palaute. Filtterithän on periaatteessa luotu eristämään jotakin jostain tai suodattamaan tarpeeton aines. Ytimenä tuo tarpeeton aines. Oi suodattakaamme se tarpeeton aines pois ja olkaamme hiukan onnellisempia ja innokkaan koiran häntäni viuhuu vielä vauhdikkaammin. Melkein alkaa pian pelottaa pyllyn puolesta, kun se vispaa koko koiraa… 😛
”Smart people know what to say, wise people know whether to say it or not.” -joku fiksu
Katsotaan filttereitä vielä yhdeltä kantilta, jos sallinette arvon herrasväki.. Joskus ihmisen oma mieli saattaa kääntää asiat hyvinkin päinvastoin kuin mitä kommentilla ajettiin takaa. Muun muassa mielentila, ominaiset luonteenpiirteet sekä itsetunto sotkeutuvat asiaan. Esimerkiksi, joku heittää kohteliaisuuden ja saatan miettiä, että se oli varmaan kettuilua, eihän kukaan nyt voi tosissaan sanoa mua nätiksi nyt kun mielestäni olen verrattavissa altaassa lojuneeseen tiskirättiin. Eli joskus toimimme ihan turhaan filtterinä ja blokkaamme meille tarkoitetut kauniit sanat. Ei päästetä asioita perille asti, ehkä suojellaan jollain tapaa itseämme tai ollaan kasvatettu sellainen suodatin, jonka läpi ei pääse kehut, koska sisällä myllertää voimakkaampi (sora)ääni, jolla on valitettavasti enemmän vaikutusvaltaa.
Jos ihminen ei näe itseään realistisessa valossa ja ole avoin, kommentit johtavat usein ristiriitaiseen tilanteeseen, jossa sanoma ei pääse perille, vaikka se olisi kuinka aidosti tarkoitettu ja kauniisti muotoiltu. Suodatin on palautteen ja ihmisen välissä. Mutta toisaalta, eihän se estä yrittämästä. Ehkä jonain päivänä nekin kommentit menevät perille, kun niitä jaksaa viljellä ja lopulta tiskirätti vaihtuu pellavaliinaan. 😛
Eli siis.. Nassufiltterin 2.0. tarkoitus on vähentää sitä turhaa sonnan jauhantaa ja kakkalastien välittämistä eteenpäin, koska ne saattaa mätkäyttää ihmisen sieluun ison kolon, jonka paikkaamiseen voi mennä aikaa. Toiseksi, laitetaan vaan rohkeammin äänijänteet töihin ja jaetaan, kun joku asia ilostuttaa ja makkarakeitto maistuu. Kolmanneksi, voisimme päästää suodattimen läpi positiiviset kommentit ja tungetaan itsekriittisyys hetkeksi kompostiin sen tiskirätin sekä kahvinpurujen kanssa. Ollaan avoimia ja annetaan kivoille sanoille mahdollisuus luoda iloa. Niin lapsenakin tehtiin, kun saatiin kehuja. Korvasta toiseen ulottuva hymy ja sitten taas innosta hypellen kohti uusia seikkailuja.
(Kaikki postauksen kuvat ovat Pinterestin ihmeellisestä maailmasta kopsattuja.)