Valitse sivu

Haavoittuvaisuus. Herkkyys. Aitous. Rohkeus. Kivoja sanoja? Epämiellyttäviä sanoja? Mitä ne edes tarkoittaa? Miten nuo sanat liittyisivät urheiluun? Sinun täytynee olla hieman vinksallaan, sinä pehmeä täti Saana Suomesta, jos luulet, että tuollaiset nössykkä sanat voisi sisällyttää urheilumaailmaan?! Urheilu on kovaa hommaa, super kilpailuhenkinen maailma, jossa vain vahvat ja kovat pärjää.

Yeppistä, olen sen verran vinksallaan sanoakseni, että urheilijat, valmentajat, ja joukkueet ovat parhaimmillaan, kun he voivat olla haavoittuvaisia, aitoja, sekä uskaliaita. Jos sinä miellät nuo sanat ns. pehmeiksi ja nössyköiksi, joksikin, mitä ei todellakaan huippu-urheilija tai johtajuus voi olla… Antaisitko minun kertoa pari esimerkkiä, jotta voisin tuoda esiin, miksi juuri nuo piirteet itseasiassa ovat juuri ne samat, joiden avulla kovia ja vahvoja urheilijoita luodaan?

MITÄ HERKKYYS JA HAAVOITTUVAISUUS ON?

Mahtavaa, arvostan, että olet edelleen täällä! Okei täältä pesee.

Ajattele tilannetta, jossa olet valmentaja ja sinun pitää antaa potkut/kertoa urheilijalle, että sopimusta ei hänen kanssaan enää jatketa, sanotaan nyt vaikka että taloudellisesta syistä. Kuinka epämukavaksi sinä tunnet olosi tässä tilanteessa, etenkin jos välität urheilijasta? Oletko sitä mieltä, että on heikkouden merkki, jos matkalla tuohon huoneeseen tunnet olosi epämukavaksi, koska tiedät, että tulet pilaamaan hänen päivänsä?

Ajatellaan toista tilannetta. Sanotaan, että olette sitoutunut noudattamaan tiettyjä sääntöjä ja arvoja joukkueena. Pidätkö sitä henkilöä pehmeänä, joka uskaltaa puhua ääneen, jos joku joukkuetovereista ei pidä kiinni sovituista standardeista?

Miten ihan simppeli palautteen anto ja vastaanotto? Treffeille meno kirpaisevan eron jälkeen? Tiedostaminen, että saatat kaatua tai epäonnistua jälleen, mutta päätät silti ilmestyä paikalle ja yrittää parhaasi?

Ovatko nämä kaikki tilanteet ja skenaariot heikkoutta ja pehmeyttä sinulle? Hellurei. Ei oo.

Päin vastoin. Sori vastasin sun puolesta. Mutta minä täti tiedän, että sinä olet fiksu ja tulit samaan lopputulokseen itsekin.. Ehkä tunnet olosi nyt vain hiukan hämmentyneeksi nyt: sanoit, että aiot selittää haavoittavaisuutta ja herkkyyttä, mutta kuvailitkin vain rohkeita tekoja?

Noh, en haluaisi kehuskella kovin, mutta minulla saattaa olla tätipöksyjen taskussa vastaus kysymykseesi… Haavoittuvaisuuden määritelmä on ”tunne, jonka koemme epävarmuuden, riskin, ja emotionaalisen alttiiksi tulon myötä. Se on rohkeutta näyttäytyä ja ilmestyä paikalle, ilman että lopputuloksesta on varmuutta.” (Brene Brown, Dare to Lead).

Että sellaista on haavoittuvaisuus. Sanoisin, että kunnioitettavien ihmisten hommaa. Suomessa tuota sanaa, vulnerability, ei ole käytetty ihan niin paljon vielä kuin jenkeissä enkä ole ihan varma, kumpiko käännös on täsmällinen tässä: herkkyys vaiko haavoittuvaisuus. Käyttäisin ehkä ennemmin herkkyys sanaa loppublogin ajan. No joka tapauksessa, meillä vain on jostain syystä kovin negatiivinen kuva siitä, mitä herkkyys merkitsee. Että se olisi nynnyistä nynnyimmille. Ja nynnyily ei kuulu urheiluun.

Jos sitten otetaan suurennuslasi taskusta ja laitetana herkkyys urheilumaailmaan, miltä se näyttää? Minusta herkkyys kuulostaa samalta kuin urheilu. Määritelmä on epävarmuutta, riskinottoa, emotionaalista paljastumista, mikä vaatii rohkeutta, kun lopputuloksesta ei tiedetä. No sehän kuulostaa urheilulta! BINGO!

Urheilun lopputulema kun on epävarma, tai ainakin pitäisi olla. Mutta meidän pitää silti ilmestyä kentälle ja harjoituksiin. Ja me otetaan riski siinä, kun ilmestymme kilpa-areenalle. Olemme usein myös emotionaalisesti sitoutuneita, koska meidän kropathan ne siellä myllää. Eikä ne kropat siellä itsestään myllää ilman mieltä ja aivoja. Joten, me ollaan mukana menossa kokonaisvaltaisesti. Mikä tuo mukanaan riskin.

Haluaisinkin korostaa, että voisimme useammin arvostaa sitä, kuinka paljon urheilu todella on pelaamista epävarmuuden ja riskien kanssa. Epäonnistumisten, pettymysten, raa’an kritiikin, vammojen, takaiskujen jne. kestämistä ja silti 99% ilmestyy paikalle. Se on jo itsessään rohkeutta. Taputa itseäsi sopivasti olkapäälle. Oot melkoisen mahtava tyyppi.

Ja jos me jatketaan tätä ajatusta vielä vähän pidemmälle.. Niin lopputulos on jotain, mitä me ei voida täysin kontrolloida. Silti moni ihminen lataa kaiken viivalle, laittaa itsensä likoon, ovat erossa perheistään, jahtaavat Olympiaunelmaa, haluavat saavuttaa kansallisen mitalin jne. Mitä ikinä se tavoite onkaan, lopputulosta ei voida kuuluttaa kirkossa, ihan sama kuinka paljon treenaat ja sijoitat hommaan. Jos lopputulos ei siis ole mieleinen, kurkkua saattaa ja saa alkaa kiristämään. Kääk emotionaalinen haavoittuvaisuus jälleen läsnä. Tuon elämän tyylin valitseminen kertoo rohkeudesta. Olemmeko samaa mieltä?

Siten onkin tärkeää, että ne viimeiset viisi sekuntia tuosta matkasta ei ole ultimaattinen määrittäjä sille, oliko prosessi hyvä vai huono, vai mitä? Meidän ei tulisi valita tuota elämää, ja riskeerata paljoa, jos emme ole laittamassa koko potentiaalia viivalle ja/tai emme tykkää siitä, mitä olemme tekemässä, mutta toivomme vain, että se voitto sinetöisi jotenkin kaiken onnelliseksi.

AUTENTTISUUS – NO MITÄ SE ON?

Joten toinen nössöistä nössöin sana on hiipimässä mukaan kuvaan, kun puhumme haavoittuvaisuudesta ja herkkyydestä. Aitous! Selkeyden perikuvana ajattelin jakaa aitouden määrittelyn Harvard Business Review:n mukaan: ”olla todenmukainen itselleen, tiukan koherenssin säilyttäminen sen välillä, mitä tunnet ja mitä sanot, että teet, sekä arvopohjaisten valintojen tekeminen”. Tuossa nössössä piilee jotain pontevaa… 🙂

Aito urheilija ja valmentaja tietävät, mitkä heidän arvonsa ovat. He tietävät, mitä asioiden ja päätösten tekeminen sydämen ja arvojen pohjalta tarkoittaa. Minkään roolien kanssa leikkimiseen ei ole tarvetta. Tai panssarivaunun vetämiseen oman aidon itsen eteen. Ja kun ajattelemme sitä potentiaalia, joka meissä kaikissa on, me emme ole ns. optimoidussa tilassa ihmisinä ennen kuin tämä aito ja autenttinen puoli meissä on polkaistu pyörimään.

Autenttisuus auttaa meitä etenkin, kun perustamme meille tärkeitä ja merkityksellisiä ihmissuhteita. Kuinka moni rakastaa sitä, että ympärillä on tai olisi aito, välittävä verkosto tai tiimi?

Merkitykselliset ihmissuhteet puolestaan johtavat sitten kuuluvuuden tunteeseen, joka on yksi ihmisen perustarpeista siinä missä turvallisuus ja katto pään päälläkin (Maslown tarvehierarkia). Kuuluvuuden vastarannalla töröttää yksinäisyys. Yksinäisyys on mainittuna usein yhtenä huippu-urheilun varjopuolista, mutta kuinka usein me oikeesti ikinä puhumme yksinäisyyden tunteesta joukkueessa, valmentajien tai urheilijoiden kanssa?

Tämä on yksi esimerkki niistä ns. vaikeista keskusteluista, joita jollain tavalla kaipaisin urheilun pariin lisää. Olemme usein ennemmin mukavia ja kohteliaita kuin tiukkoja ja rehellisiä itsemme ja toisten kanssa. En sano, että urheilusta tai vaikka tiimipalavereista pitäisi tulla terapiasessioita vaan sanon, että juuri tällainen kulttuuri, missä vältellään vaikeista asioista puhumista johtaa usein pinnan alla syntyviin ja oleviin ongelmiin. Sitten kaikki energia hukkuu siihen, kun yritetään ratkaista pinnalla näkyvää ongelmaa, kun ratkaisu siihen olisi pinnan alla.

Joten tarvitsemme autenttisuutta toimintaan. Olemme ihmisiä ja meidän aivomme on rakennettu kaipaamaan yhteyttä toisiin ihmisiin, aitoja ihmissuhteita sekä aitoa olemista, itsenä olemista ja itsen toteuttamista. Urheilu ei ole siis mikään poikkeusmaailma, missä näin ei olisi. Taitaa kivuta vielä tärkeämmäksi aiheeksi, jos haluamme saavuttaa täysin parhaamme.

Urheilu on todellisuus, jossa laitamme kaiken itsestämme likoon. Jos emme tunne oloamme turvalliseksi, emme saa tai voi olla aitoja itsejämme (miten hitossa tuo pitäisi kirjoittaa oikein kieliopillisesti :D?) – on myös todella vaikeaa olla ns. all-in. Sanoisinpa melkein, että se voi olla mahdotontakin, koska tiedostamaton mieli saattaa hidastaa menoa tiedostamatta, vaikka haluaisimme olla all-in.

Nyt tulemmekin sitten sellaiseen tienristeykseen, jossa uskaltaminen ja turvassa oleminen sojoittavat eri suuntiin. Valinnan paikka. Valitse uskaltaminen. Uskalla sukeltaa siihen haavoittuvaisuuden tunneliin ja näytä, että luotat itseesi, ihmisiin, vaikka ympäristö ei olisi vielä välttämättä ollutkaan varsinaisesti herkkyyttä hehkuva. Koska sukeltamalla siihen tunneliin näet valoa tunnelin päässä. Joku joka välittää. Joku joka tuntee samoin. Joku joka arvostaa. Joku, joka näki, mitä juuri teit. Uskalsit sukeltaa!

Ja nyt kun kerran olet tunnelissa, haluaisin ehdottaa, että katso ympärillesi. Käytämme usein tuota fraasia, että valo pilkottaa tunnelin päässä, mutta olen oppinut jotain naurettavan mahtavaa siitä. Se valo tunnelin päässä ei ole illuusio. Se tunneli on. Tunneli kuvastaa, kuinka havaitsemme tilanteen. Se ei automaattisesti ole olemassa vaan me luomme sen. Jos olemme avoimempia, luottavaisempia, autenttisia itseämme kohtaan, uskaliaita, tunneli kasvaa koko ajan isommaksi ja loppujen lopuksi, saatat huomata, että tunneli olikin kasattu meidän omista peloistamme, jotka jarruttivat meitä olemasta oma itsemme. Me voimme toimia valona. Ei siellä tunnelin päässä välttämättä, vaan tässä maailmassa. Ehkä me voimme valaista jonkun toisen ihmisen tunnelin, jotta he rohkaistuvat sukeltamaan myös.

ITSETIETOISUUS JA SEN MERKITYS

Otanpa nyt yhden askeleen taaksepäin tästä autenttisuus sipulista, ennen kuin silmät alkaa vuotaa, sillä kuoritaan yksi kerros syvemmälle. Eli itsenä oleminen ja toteuttaminen, oman autenttisen minän tunteminen, vaatii itsetietoisuutta ja itsetutkiskelua. Mun lemppariquote tähän liittyen on ”Se ketä olemme on se miten johdamme” (”Who we are is how we lead”), jälleen Brene Brownin, idolini, sanomaa :).

Ei sukelleta kovin syvälle tähän sipuliin tässä postauksessa, mutta haluan korostaa, kuinka tärkeässä roolissa itsetietoisuus on autenttisuuden kannalta. Tarvitsemme lisää ihmisiä, jotka sitoutuvat johtamaan sydämellä eikä pelolla tai loukkaavalla tavalla. Itsetietoisuus on avainasemassa pelkojen tullessa mukaan kuvioon, kun tietynlainen maski tai panssari nousee oman aitouden eteen ja sen takia itsetietoisuus on myös se ratkaisu, miten oppia pois tästä mallista. Periaatteessa siis, mitä teet, kun tunnet itsesi haavoittuvaiseksi.

Oppimalla enemmän itsetietoiseksi, pystyt myös samalla mahdollistamaan halun kuunnella ja ottaa palautetta vastaan, kun tiedostat halusi väitellä, puolustaa, pahoitella, mitä ikinä. Tavoite on päästää irti noista pienistä puolustusmekanismien tavoista ja vain kuunnella välittäen. Itsetietoisuus auttaa sinua myös sietämään epäonnistumisia ja pettymyksiä samalla sapluunalla. Ei syytä syyttelyyn, puolustuksen aktivointiin vaan sietohoitoa ja työskentelyä parempaan. Uskalla siis johtaa sydämestäsi käsin, arvojesi pohjalta.

Ja toivon, ettet jää liikaa jumiin tähän ”johtaa” sanaan ja ajattele, että se koskee vain päävalmentajia ja seurojen pomoja. Johtaja on kuka vaan, joka ottaa vastuuta löytääkseen ihmisten ja prosessien potentiaalin ja jolla on rohkeutta kehittää tuota potentiaalia. Tai näin tuumasi tohtori Brene Brown ja minä allekirjoitan tämän myös täysin.

Personality in sports emails

LOPPUKANEETIT

No niin ystävät, nyt on tullut aika rullata ja pakata tämä tortilla sipuleineen ja tämä tulee tapahtumaan omin sanoin mukaellen sivuja 67-68 kirjasta nimeltä Authentic Leadership. Tämä kohta vain resonoi kivasti juuri tämän autenttisuuden ja kasvun kanssa, koska kasvu on kehityksen keskiössä, olit sitten missä roolissa tahansa, mutta jos haluat pyrkiä paremmaksi, kehittyminenhän siinä pitäisi sitten olla haaveena.. No ni.

Sinun identiteettisi voi totta kai muuttua ja kehittyä ajan myötä, tarkoittaen, että sinun oma itsesi muuttuu, kasvaa ja kehittyy. Ainoa keino tosin kasvaa on venyttää oman itsen rajoja. Uusien asioiden tekeminen tekee hommasta epämiellyttävää, mutta se kokemus itsessään jo opettaa meille, millaiseksi haluamme tulla. Tällainen kasvu ei kuitenkaan vaadi radikaalia persoonallisuuden muutosta. Pienet muutokset – siinä miten kannamme itsemme, miten kommunikoimme, miten teemme pieniä asioita, tekevät jo merkittävän eron siinä, miten johdamme. Boom ja aamen. Ens kertaan!

Kiitos kun luit <3

Saana

Ps. Kerään infoa ja kokemuksia tästäkin aiheesta ja jaan oppimaani toivottavasti inspiroivalla ja sopivasti informatiivisellakin otteella nyt myös sähköpostin muodossa, joten jos (KUN) haluat mukaan siihen rinkiin niin klikkaile tästä itsesi jatkoon!

LÄHTEET:

Dare to Lead, Brene Brown daretolead.brenebrown.com(opens in a new tab)

DISCOVERING YOUR AUTHENTIC LEADERSHIP, HARVARD BUSINESS REVIEW https://socialscience.fas.harvard.edu/files/socialscience/files/discovering_your_authentic_leadership_-_harvard_business_review.pdf

Authentic Leadership book (and the collection of emotional intelligence) by Harward Business Review, https://www.amazon.com/HBR-Emotional-Intelligence-Boxed-Books/dp/1633696219/ref=sr_1_1?crid=I15Z6R7OJ2MA&dchild=1&keywords=emotional+intelligence+harvard+business+review&qid=1594238307&s=books&sprefix=emotional+intelligence+har%2Cstripbooks%2C171&sr=1-1

The Truth About Authentic Leaders by Bill George https://hbswk.hbs.edu/item/the-truth-about-authentic-leaders

How emotional intelligence became a key leadership skill by Andrea Owens https://hbr.org/2015/04/how-emotional-intelligence-became-a-key-leadership-skill