Toinen puolivälierä Nurmossa ja kaksi erää on meidän hallintaa. Jymy pääsee jyvälle pelistä pitkän erätauon jälkeen ja vie kolmannen erän. Jymy vie myös hiukan yllättäen neljännen erän. Viidennessä ei ole enää mitään sanomista vaan Jymy vie hurmoksessa viimeisen erän. Arvostelijat hyppivät penkeissään, HPK lähti takki auki. HPK pelasi aivan paskasti.

Viime aikoina olen kuullut, että urheilijoilta kaivataan enemmän taustoja ja tarinoita ja tunteita jaettavaksi. No minäpä tässä nyt sitten jaan fiilikseni eiliseltä. Mitä jos sanon, että ihan hyvä kun hävittiin? Hypittekö vielä korkeammalle penkeissänne? Saatoin jopa miettiä, että yllättävän vähän harmittaa hävitä. Okei, nyt osa on jo tippunut niiltä penkeiltä ja on laukkaamassa kuristamaan mua. Miten hitossa voin sanoa noin? Nythän vain pelkkä voittaminen merkitsee! Malttakaa vielä hetki kuristustoiveidenne kanssa ja antakaa mulle mahdollisuus selittää.

Minulle häviö tai voitto on “vain” lopputulos. Mutta sen mikä lopputuloksen määrittää, on se matka ja tekeminen ennen sitä. Jokainen hetki. Hetki kerrallaan. Meidän suoritukset, fiilis, keskittyminen, ja kaikki se, mikä määrittää lopputuloksen piste kerrallaan. Ja se mikä minua harmittaa eilisessä aivan helekutisti on se, että meidän matka ja tekeminen ei pysynyt hyvänä kolmea erää. Se harmittaa niin paljon, että ei teidän tarvi tulla kuristamaan mua, osaan sen itsekin aivan hyvin ja ihan ilman apukäsiä. Sen takia olen sitä mieltä, että se harmitus ei kohdistu tuohon “pelkkään” häviöön vaan juuri siihen, että keskittyminen herpaantui hiukan liian aikaisin ja emme saanneet käännettyä kurssia, kun Jymy nappasi hurmoksen itselleen. Oikeasti Jymy pelasi upeasti pari viimeistä erää, he vetivät ennakkoluulottomasti. En usko, että he sillä hetkellä miettivät pistetilanteita tai häviötä vaan he antoivat mennä. He ansaitsivat voittaa siksi, että osasivat nauttia hetkestä ja antaa palaa.

Jatketaan nurinkurisella teemalla. Itsehän nautin eniten niistä eristä, kun molemmat joukkueet pelasivat erän voitosta (kolmas ja neljäs erä), vaikka ne hävisimmekin.  Taasko kaipaan kuristusta? Miten voin nauttia siitä, että hävitään?? En mä siitä häviöstä taaskaan nauttinut, nautin siitä pelistä, mitä pelattiin! Koska niissä erissä alkoi tulla sitä playoffsien tunnelmaa, mitä rakastan ja mitä kaipasin ekassa pelissä. Ei se edelleenkään ollut tosiaan mitään supertasokasta peliä, mutta se alkoi tuntua enemmän peliltä kuin treeniltä. Playoffsit kun on nimenomaan nauttimisen aikaa. Parhaat pelit ja tunnelma! Ja ne tulee myös usein siitä, että se peli on tasokasta. Mun on vaikea nauttia peleistä silloin, kun peli ei ole hyvää. En mä pelaa sen takia, että voitan 25-8, pelaan sen takia, miten hyvältä tuntuu, kun jokainen hetki on osattu käyttää oikein hyväksi ja siinä hetkessä on tehty oikeita asioita samalla nauttien ja sitten lopputulos voi olla vaikka  se 25-8. Ja silloin se on hienoa! Lopputulos totta kai riippuu aina myös vastustajasta, siellä verkon toisella puolella kun aina on sellainen – eihän me yksin sitä peliä tehdä.

Ja miksi voi olla hyvä asia hävitä? Siksi että olisittepa nähneet, kuinka monta ajatuskuplaa oli eilen illalla bussissa. Bussin ikkunat oli sumeat ajatuksista. Kyllähän häviö laittaa meidät miettimään enemmän. Se myös kasvattaa eniten, jos annamme sille tilaisuuden kasvattaa. Nähdä ja myöntää ne heikkoudet, joita omassa pelissämme oli eilen. Heikkouksien havaitseminen ja myöntäminen vaatii rohkeutta ja myös oman haavoittuvuuden tunnustamista. Siinä joutuu vastatusten jonkin epämiellyttävän kanssa. Mutta yksi menestyksen avain piilee siinä, että osaa käsitellä sen epämiellyttävän tunteen ja ajatukset rehellisesti, ilman että tuomitsee itseään tai muita kuolemaan (kuolemantuomio johtaa kuolemaan, ei kehitykseen!), ja siirtyy eteenpäin kokemuksen rikastamana.

Kuva: Pinterest

Tämän jälkeen, kun neulomme omat oppimiskokemuksemme kasaan yhteiseksi isoksi pipoksi ajatuskupliemme päälle, olemme taatusti vahvempi joukkue ja bussin ikkunatkin on yhdessä putsattu kirkkaiksi. Nyt näemme kaikki selkeästi eteenpäin ja bussin nokka on myös eteenpäin. Menneisyydessä piilee opetus, jota voimme käyttää polttoaineena bussin matkalla eteenpäin. Tärkeintä on mennä eteenpäin. Tämä oli upea opetus meille, että meidänkin pitää jaksaa syttyä kolme erää. Meidän täytyy myös osata sytyttää peli, jos se on päässyt sammumaan. Löytää keinoja sytyttämiseen. Tällä kertaa Jymy leimahti tuleen saman tien, kun huomasi meidän liekin hiukan vaimenneen. Niin pitääkin olla! Haluan kuitenkin korostaa, että siitä takki auki -asenteesta ei ole kyse, jota nyt satelee joka puolelta. Koen sen olevan huono selitys, koska meidän joukkueessa ei ole niitä ylimielisiä pelaajia, jotka luulevat meidän vain kävelevän voitosta toiseen.

Pitää osata myös myöntää, kun vastustaja on parempi. Oliko tämä nyt jymypaukku, että Jymy oli parempi kuin HPK? No toki ennakko-asetelmien valossa kyllä, mutta tiedättekö miksi urheilu viehättää? Siksi että lopputulosta ei tiedä. Ja mikä parasta, se ratkeaa pelaamalla.

Heitänkin tässä nyt eteenpäin: saadaanko me Hämeenlinnassa playoffs-tunnelma päälle ja lisää väkeä ja tukea tän kevään matkalle? Nähdäänkö Elenia-areenassa kotiyleisön tuki heti huomisiltana? Väitän, että me joukkueena ollaan otettu opiksemme. On selvää, että kaikkien tukea ja panosta tarvitaan, jos halutaan mennä pitkälle. Niitä tarvitaan juuri nyt! Ei kahden viikon päästä. Ne askeleet, joita otamme juuri nyt, ovat kaikkein tärkeimpiä myös tulevaisuuden kannalta. Mennään yhdessä eteenpäin ja luodaan tästä kaikille niin kokemusrikas kevät, että viimeisen pelin jälkeen ainoat jäljellä olevat kuristukset ovat naurun, ilon ja onnenitkun sekaiset halit! 🙂

ps. En pysty hillitsemään nyt itseäni vaan tässä samassa hetkessä on pakko kommentoida Nurmon valmentajan kommenttia ensimmäiseen osaotteluun liittyen… 😀 Kommentti meni näin: “Ehkä pystyisimme pelaamaan samalla tasolla koko pelin, jos saisimme viisi vuotta lisää harjoitusta, maajoukkuepelaajia ja kovia ulkomaalaisia, mutta hyvällä tiellä olemme.” Mitä? Jos saa viisi vuotta lisää harjoitusta, niin saavat kaikki muutkin. Tervetuloa kilpailun maailmaan. Kaikki treenaavat yhtä aikaa, ja se kuka treenaa parhaiten ja tarkoituksenmukaisimmin, menee yleensä pitkälle.

Ja jos toive on saada maajoukkuepelaajia ja kovia ulkomaalaisia niin mikä on tämän joukkueen arvo, joka siellä nyt on? Ennen kauden alkua muistelin kuulleeni jotain kommenttia sieltä suunnalta, että nurmolaisilla pelaajilla mennään mitaleille. Niillä korteilla pelataan, mitä meille on jaettu. Sillä on toki sitten väliä, miten nuo kortit pelataan. Samalla tavalla kaikki voisimme vaikka toivoa kovempia ulkomaalaisia, mutta eihän näitä pelejä ratkaista toivomalla parempaa. Ne ratkaistaan tekemällä töitä tässä hetkessä niillä puitteilla, mitä on. Making the best out of what is.

Hyvinhän Nurmolla on kuitenkin mennyt kausi nousijan roolissa, joten ei siellä todellakaan huonosti tehdä asioita! Tuo lausahdus vain jätti himon tarttua näihin sanoihin ja tuoda esille näkökulman, että tuo tulevaisuudessa eläminen ja toivominen on niin kovin yleistä, mutta se on edelleen mahdotonta pelata niitä pelejä viisi vuotta tästä eteenpäin tai eri pelaajilla, ensin on pelattava tämä hetki näillä pelaajilla ja se voi luoda sitten hyvää pohjaa tulevaisuudelle. 🙂