Voi hyvät hyssykät. Tässä sitä nyt ollaan. Olen kirjoittamassa aiheesta, josta ajattelin, että en ikinä tule mitään julkisesti sanomaan, kun pakenen välillä keskusteluistakin. Syöminen ja kehonkuva. Nuo on vain usein niin mustavalkoisesti koettuja ja nähtyjä asioita, että tukahduttaa meikäläisen halun keskustella hyvin pian. Syömisestä ja kehonkuvasta puhuttaessa tulee usein esiin subjektiiviset mielipiteet ja ennakkoluulot objektiivisemman, intuitiivisen, rehellisen, mutta itsemyötätuntoa sisältävän kehokuvan sijaan. Yleensäkin ruokakeskustelut ovat hankalia, koska harva oikeasti kuuntelee kehoaan ja mitä se viestii ja tarvitsee. Juuri nyt karanteenin aikoina tämä näyttää olevan vielä yleisempää, joten p*skat omista peloista, aloitetaanpa tilanteen purkaminen parilla esimerkillä, jotka huolestuttavat.
”En voi syödä sokeria/vehnää/mitä ikinä just nyt, mulla on punnitus/rantaloma/treffit/mitä ikinä tulossa pian” -> Et kuuntele, mitä kroppasi tarvitsee, koska haluat näyttää hyvältä jotain tapahtumaa varten ja tavallaan vedät tämän pätkän vähän överikireästi.
”Olen dieetillä. Oon kuin valas/lehmä/sika/läski… Inhoan itseäni. Mun on pakko pudottaa painoa” -> Et kuuntele, mitä kroppasi tarvitsee koska inhoat kroppaasi, mikä tarkoittaa sitä, että inhoat myös isoa osaa itsestäsi… 🙁
”En voi/halua/pysty syömään hiilareita/tms, ne lihottaa”. ->Et kuuntele, mitä kroppasi tarvitsee, koska oletat, että jokin yksittäinen asia aiheuttaa ”lihavuutesi” ja sen poistaminen ruokavaliosta kokonaan ratkaisee ongelman.
”Aion syödä vaan proteiinipatukan/tms. illalliseksi, oon syönyt tänään liikaa” / ”En voi syödä vielä, siitä on vasta tunti, kun viimeksi söin/Söin sitä, tätä ja tuota, en voi millään olla nälkäinen vielä” -> Et kuuntele, mitä kroppasi tarvitsee vaan annat mielesi määrittää, miten ja milloin sinun tulisi syödä. Jos on nälkä, se tarkoittaa, että tarvitset ruokaa.
Tuntuu, että moni meistä voisi tunnistaa itsensä joistain noista ajatuksista, minä mukaan lukien. No mikä noissa muka on vikana? Nooh. En pelannut tätä elämän peliä läpi käymättä jonkinmoista taistelua syömisen kanssa itsekin. Sen myötä on paljon helpompi (onni vai epäonni?) tunnistaa epäterveellisiä ajatuksia, lauseita yms., kun niitä kuulee ja tulee vastaan. Ja nyt jos joku siellä ajattelee, että ”hyvähän sun on arvostella, sä oot aina ollut tommoinen pienikokoinen” – ole hyvä ja nielaise se ajatus, oletus ei ole tiedon väärti tässäkään tapauksessa. Ja tarkoituksena ei todellakaan ole arvostella vaan tuoda esiin, että on olemassa parempia ja terveellisempiä ajatusmalleja kuin nuo edelliset. No niin, alkuruoat on syöty ja sitten siirrymmekin pääruoan pariin!
Mun paino on vaihdellut n. 13 kg pelivuosina, mikä on aika paljon mun kokoiselle tyypille (165 cm). Oliko tuo painon vaihtelu normaalia heilahtelua? No eihän se ollut. Mutta se kaikki opetti jotain arvokasta, jonka haluaisin jakaa, vaikka tämä koko aihe ja postaus vähän tutisuttaakin punttia. Mun huoli on se, että on tosi vaikea saada mun monisyisiä ajatuksia tiivistettyä tästä tarpeeksi ja silti saada ydinidea ja viesti välitetyksi lukijoille. Aloitetaanpa siis simppelillä toiveellani virittäytyäksemme oikealle taajudelle, tai edes lähimaille: Toivon, että yrittäisimme sisällyttää enemmän rauhaa tai rauhan rippeitä kehon kanssa painimiseen ja joskus sen rauhan etsiminen ja löytäminen vaatii omien uskomusten ja systeemien kriittistä tarkastelua kropan, syömisen ja liikunnan suhteen.
Joten nyt koronan myötä monet tuntuvat olevan huolissaan, ahdistuvan, stressaavan, pelkäävän tai jopa hiukan masentuvan, koska ”tuntuu, että mä lihon” (meistä usein tuntuu pahemmalta kuin mitä todellisuus oikeasti on), kun ollaan oman rytmin varassa. Pelätään, että kontrolli katoaa nyt kun ollaan kotona kaiket päivät. Pelätään, että ei näytetä samalta/näytetään huonommalta, kun karanteeni on ohi (onko kaikki huoli siis ulkonäöstä?). Nytpä voisi olla siis oiva hetki hakea mietintämyssy kaapista, vetää myssy korville ja kysyä myssyltä, mitä urheilu, syöminen ja kehonkuva tällä hetkellä sinulle edustaa. Mulla on muutama kysymys! 🙂
Miksi liikut? Miksi syöt? Miksi olisit niin huolissasi, että esimerkiksi hyvät syömisrutiinit, jotka sinulla oli ennen, yhtäkkiä katoaisivat, kun oletkin kotona? Miksi ”vapaus” on uhka eikä mahdollisuus? Mitä ihan oikeasti tapahtuisi, jos menetät hiukan lihasmassaa tai kiinteyttä? Kunnioittaisitko itseäsi vähemmän, jos niin käy? Miksi? Kuuntelitko ennen kroppaasi aidosti, jos nyt tuntuu niin vaikealta ”pysyä kurinalaisena ja syödä hyvin”? Kontrolloitko tilannetta kuitenkaan? Vai onko niin, että jokin illuusio siitä, miltä sinun tulisi näyttää, ajaa sinua enemmän eteenpäin kuin luonnollinen hyvinvointisi?
Ja ennen kaikkea, miksi tarvitsisit paremman kropan ja mistä tuo kaikki stressi kumpuaa? Tiedämme jo, että vastaukset ovat usein linkittyneet oman arvon tuntemisen nousuun muiden silmissä, sekä omien. Haluaisin horjuttaa tuota ikävää uskomusta vähän ja unohtaa täydellisten, rasvattomien, mutta silti pyöreiden pakaroiden jahdin hetkeksi.
Entä jos yrittäisimme löytää enemmän rauhaa tai rauhaisemman olotilan, jossa olisi helpompi olla sekä pysyä?
Oma tavoitteeni on löytää rauha ja se toimii minulle. Tämä ei ole ratkaisu kaikille, mutta voisi toimia jollekin muullekin – siksipä sen jaan.
Oma rauhani ei tarkoita samaa kuin six pack vatsalihakset tai täydellinen ruokavalio. Toki jos voisin valita, six pack olisi tosi jees, mutta se vaatii minulta tosi paljon enkä näe sitä taistelun arvoisena asiana enää. Lopputuloksena se on kuitenkin ulkonäöllinen, vaatii minulta paljon eikä se taida edes edistää sellaista terveyttä, jota nyt vaalin. On paljon siistimpää, helpompaa, ihanampaa elää ilman sen suurempaa stressiä. Menihän siinä aikaa, että opin ensinnäkin kuuntelemaan itseäni ja sen jälkeen vielä luottamaan siihen eikä tehdä asioita niin kuin mieleni minulle kertoo. Nykyisen tilanteen ja intuitiivisen syömisen (tästä linkki lopussa) sekä treenaamisen kanssa voin paremmin ja olen oivaltanut, mitä rauha tarkoittaa. Ajattele tätä kuin peliä: pistetaulu (kroppa) tulee kyllä seuraamaan sitä, mitä teet, mutta sen stressaaminen on tarpeetonta stressiä pistetilanteesta eikä vaikuta positiivisesti.
Esimerkiksi, olen nyt kiireinen töiden kanssa, jolloin ammattimainen treenaaminen ja äärimmäinen lihaserottuvuuden ei pitäisi olla määrittäviä tekijöitä sen suhteen, olenko tyytyväinen kroppaani, kuoreeni vai en. Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miten hyvin kirjoitan tai hoidan Sports Capacity Assessment konsultaatioita asiakkaiden kanssa. Totta kai terveys auttaa minua eteenpäin, mutta täydellinen kroppa? Eipä niin. Miten on teidän laita? Tarvitsetko täydellistä kroppaa löytääksesi rauhan itsesi kanssa? Jos kyllä, miksi? Mitä täydellinen kehon ulkomuoto antaa, jota et saisi ilman sitä?
(Pikku pätijä kommentti suluissa tähän väliin: Jos jonain päivänä menetät täydellisen ulkomuotosi, kyvyn liikkua, jos sairastut tms., saatat olla pulassa. Tämä koronan mukanaan tuoma tilaisuus voi itseasiassa pakottaa sinut löytämään tapoja ja rauhoittaa taistelutanner itsesi kanssa sen sijaan, että jonain päivänä jokin muu saattaa pakottaa sinut siihen vastoin tahtoasi.)
Itseinho on luultavasti kaikista kavalin inho, joka meillä on. Meidän tulisi löytää keinoja päästää irti tuosta kaunasta kehoamme kohtaan. Olen inhonnut itseäni ihan tarpeeksi kertoakseni kaikille, että se on kertakaikkisen naurettava ratkaisu, joka ei muuten toimi. Rauha sen sijaan on jotain, mitä kohti meidän tulisi pyrkiä. Uskallan myös inttää kimeästi, mutta vakaasti, että täydellinen kroppa ei tarkoita samaa asiaa kuin rauha itsemme kanssa. Vaatimuksemme itseämme kohtaan ja mitä täydellinen kroppa meille tarkoittaa, ovat usein liikaa ja kestämättömällä pohjalla.
Matka täydellisyyttä kohti opettaa meille kurinalaisuutta, mutta samalla myös välinpitämättömyyttä kehon signaaleja kohtaan. Tämä onkin eri asia kuin intuition ja rauhan löytäminen tai etsiminen. Lisäksi, jos itseasiassa saavuttaisimme tuon täydellisyyden – sitten stressaisimme sen ylläpitämisestä ja pelkäisimme sen menettämistä. Kaupanpäällisiksi, on muuten melko takkuista nähdä sen täydellisen kropan lipuvan hiljalleen pois, jos sen saaminen ja ylläpitäminen vaatii paljon kurinalaisuutta. Koska vaativa kurinalaisuus tarkoittaa, että silloin se tila ei ole kroppasi luonnollinen tila ja taistelet koko ajan sitä vastaan. Väsyhän siinä tulee. En halua kenenkään meistä olevan kahlittu mielikuvituksemme luomaan fyysiseen olomuotoon, jota aloimme joskus pitää täydellisenä, että olisimme riittäviä. Olemme kuitenkin enemmän kuin keho – elämme kehon sisällä. Älä siis inhoa sitä tai sen osia, jotka nimenomaan tekevät sinusta yksilöllisen.
Mieti sitä hetkeä, jolloin synnyit kehoon, jota nyt kannat. Sait aika mallikkaan koneiston, jossa on sinulle tyypilliset piirteet: poskipäät, solisluut, oma veriryhmä, oma lihastyyppi, pitkät jalat, lyhyet sormet, mitä ikinä se onkaan. Sitten elämä muokkaa sitä niin kuin sen kuuluukin. En tarkoita, että meidän kaikkien tarvitsisi rakastaa yli kaiken jokaista asiaa itsessämme ja herätä aamulla pussaamalla jokaista varvasta erikseen, vaan enemmänkin vain sen tosiasian ymmärtämistä ja arvostamista, että sinä olet se, joka asuu sen kehon sisällä ja sillä on väliä.
Siksipä, sinun kehollasi ja sen piirteillä on myös väliä. Ymmärrä, että kehollasi on muitakin (tärkeämpiä) merkityksiä kuin esteettinen näkökulma. Et tarvitse ulkoista validiteettia, kuten jotain numeroa vaa’alla tai kehon rasvaprosenttia, kertoaksesi tai todistaaksesi itsellesi, että olet arvokas. Itsen arvostaminen tulisikin tulla sisältä päin. Älä kahlitse itseäsi johonkin numerolliseen/ulkoiseen validiteettiin arvostaaksesi itseäsi tai kroppaasi enemmän. Numero on numero. Se ei mittaa sitä, mitä sinä olet. Itsensä arvostaminen on syvemmällä, numeroiden takana. Sinun ei tarvitse myöskään näyttää joltain muulta, julkkikselta, ahtaa itseäsi jonkun muun tai itsesi keksimään boksiin, kuulostaa, näyttää tai olla jotain muuta kuin mitä olet. Pidä tärkeämpänä sitä, että löydät yhteyden kehon ja mielen välillä. Jotta voisit todella olla vielä enemmän ja aidommin sinä, niin kuin sinut on luotukin olemaan. Se nyt kuitenkin on koko ihmisyyden ja yksilöllisyyden idea.
Okei vika juttu. Vähän niin kuin kotitehtävä! Muutetaan tämä ajatus/lause…
”Mä vaan haluaisin näyttää tolta/häneltä/joltain…”
- Ei. Näytä itseltäsi sen sijaan ja opettele arvostamaan sitä, mitä sinä olet. Määritelläänpä tätä vähän enemmän…
- Sano tai kirjoita tämä lause: ”Haluan olla oma itseni, minä olen….” ja kirjoita ylös millaisia sanoja haluat, että sinä ilmentäisit. Mieti, millaisia sanoja toivot, että ihmiset muistavat sinusta sen jälkeen, kun kehosi on kuopattu? Mitä jää elämään? Jos siltä tuntuu, niin laita emailia tai viestiä, mitä sanoja ja ajatuksia herää, olis siistiä kuulla teidän adjektiiveja ja sanoja! 🙂 <3
Mun sanat on esimerkiksi ilo, rento, välittävä, syvällinen, connected, mindful, ”driven” (en keksi tälle sopivaa suomenkielistä käännöstä – ehkä tarkoituksenmukainen ja -hakuinen, päättäväinen), energinen, optimistinen. Ja sitten voinkin ottaa tarkasteluun syömisen ja liikkumisen ja kysyä itseltäni, että kuvastavatko ne myös noita sanoja? Välitänkö itsestäni, mutta osaanko olla rento? Olenko syvällinen, yhteydessä itseeni, kehoon sekä mieleen? Olenko energinen? Driven? Entä ilo, kuvastuuko ilo tekemisessäni? Oletanko onnistuvani vai epäonnistuvani valinnoissani?
Siinäpä se tällä kertaa olisi hyvät ihmiset. Otetaan enemmän huomioon, millaisia tarinoita kerromme itsestämme itsellemme, mitä sanoja käytämme, miten kohtelemme itseämme. Sanat, joita syötät kehoosi voivat vaikuttaa yhtä paljon kuin itse ruokakin. Päivän epistola on siis, että aina voit oppia ja luoda uusia ja parempia ajattelun muotoja. Jos et usko minua (ei huolta en loukkaannu), niin katso tämä videon pätkä ja alat uskoa. Ajatuksemme ovat supertärkeitä. Myllääpä omiasi, jos on tarpeen! 🙂
Ja ennen kaikkea, kiitos kun luit <3
Saana
Tässä linkki Patrik Borgin artikkeliin intuitiivisesta syömisestä lisäinfoksi : http://patrikborg.blogspot.com/2018/01/intuitiivinen-syominen-se-oli-sinulla.html