Joskus tuntuu, että olen lasia.
Lasi voi olla kova.
Lasi voi särkyä.
Lasi voi olla kestävä.
Lasi voi saada säröjä.
Lasi voi suojella.
Lasi voi viiltää.
Jos lasilla on kova pinta, siihen jää vain pieni jälki jonkin siihen viiltäessä. Jos lasin raamit katoavat, lasi on yksin ja turvaton, haavoittuva. Muiden reunat ja kulmat voivat viiltää. Aluksi viillot ja säröt tulevat ulkopuolelta. Ensimmäiset säröt saadaan korjattua pian silloin, kun lasi on vahva. Jos viiltoja ja säröjä tulee jatkuvasti, lasi ei pian enää kestä. Ei jaksa.
Haavoittuvuus on hyvästä sanotaan. Ihmisen on hyvä olla avoin.
Useat pienet säröt heikentävät lasia, joten pienetkin säröt on tärkeä korjata. Liian monta säröä vaarantaa lasin. Vahvakin lasi heikkenee kauttaaltaan liian monen särön halkoessa sen pintaa. Se ei kestä jatkuvia viiltoja heti toisensa jälkeen. Se vahvistuu kyllä, mutta tarvitsee aikaa silloin, kun tuulikin pääsee jo viheltämään sen läpi.
Itsetunto koostuu paljolti siitä mitä pyörii mielessä. Se mitä siellä pyörii on usein ulkoisten syötteiden vaikutusta. Jos sinne isketään jatkuvasti negatiivisella kärjellä, vahvankin yksilön mieli saattaa horjua. Sanotaanhan tosin myös, että herkkyys on vahvuutta. Ammattiurheilussako myös? Voiko ammattiurheilija olla herkkä kovassa kilpailun maailmassa? Jos ei, miten ihminen voi olla eri ihminen urheilumaailmassa kuin muualla elämässä? Eikö kulissit vain vie energiaa turhaan? Miksi aitous ei olisi vahvuus?
Mutta miksi ei voisi välillä olla heikko? Koska jokainen välillä on. Onko se vahva, joka aina esittää vahvaa? Vai se, joka osaa olla molempia, vahva sekä heikko? Osaa ymmärtää molemmat puolet.
Lopulta lasi voi kääntyä itseään vastaan. Se ei osaa suojella enää. Eniten vahinkoa lasiin tulee lasilla viiltämällä. Ne ovat syviä viiltoja. Pelottaa, että yksikin särö lisää on liikaa ja lasi räjähtää pirstaleiksi.
Olenko sittenkään tarpeeksi? Tällaisena. En. Paniikki. En kykene enää mihinkään, koska. en. ole. tarpeeksi. En riitä.
Kertaus on opintojen äiti. Niin hyvässä kuin pahassa.
Väitetään, että positiivinen ajattelu on parhaaksi ihmiselle. Unohdetaan vaurioiden korjaus. Ei puhuta vaurioista. Ei sellaisia voi olla, jos haluaa menestyä. Pysytään vain positiivisella polulla. Tai toinen vaihtoehto on pysyä kovana. Kovuushan on ihailtavaa. Ei osu eikä ainakaan (muka) satu, jos sitten jokin sattuisi osumaan. Miksi kovuutta pidetään aina vahvuutena?
Isot ja syvät viillot eivät ole korjattavissa pikaliimalla. Se voi toimia hetken, mutta kostautuu lopulta. Pikakorjaukset vievät lasilta vain mahdollisuuden kunnon korjaukseen.
Kaikesta ja etenkin kaikista jää aina jälki lasiin. Sormenjäljet. Kaikkien sormenjäljet näkyvät lasissa, jotka sitä koskevat. Jokaisen sormenjälki on erilainen. Jotkut sormet ovatkin likaisia. Niistä jää jälki, joita lasi ei tarvitse tai kaipaa, mutta ei voi asialle mitään, koska vahinko on jo tapahtunut.
Jos eläisi kuoren alla, elämä olisi turvallisempaa. Vain puhtaiksi ja turvallisiksi todetut kädet pääsisivät läpi. Mutta vaikeudet kuulemma kasvattavat. Nehän kuuluvat elämään. Luovuttaminen ei kuitenkaan ole vaihtoehto. (Itsensä) Suojeleminen tai kovettaminen olisi silti helpompaa. Toisaalta. Kova pinta tuntuu tulevan usein juuri koettelemusten ja kokemusten myötä.
Elämänjäljet taitavat siis kuulua lasiin. Siinä on sormenjälkiä, koska muuten se ei olisi elänyt. Se olisi vain persoonaton lasi muiden joukossa. Likaiset jäljet ovat pyyhkiytyneet sateiden myötä. Säröjä korjataan kovasti sitä mukaa, kun edellinen särö on paikattu. Isojen säröjen korjaamiseen lasi tarvitsee etenkin aikaa, mutta myös muiden käsiä ja apua. Apuna ne, joiden sormista ei jää likaiset jäljet. Ne myös näkevät viillot lasissa ja tarjoutuvat pitämään pystyssä.
Ihmiset osaavat sekä satuttaa että auttaa. Toinen vie jalat alta ja toinen nostaa ylös. Mutta vain minä osaan kävelyttää omia jalkojani.
Vaikeat vaiheet elämässä ovat kuin labyrintti, josta ulospääseminen vaatii aikaa. Umpikujiin törmäily aiheuttaa itkua, tuskastumista, turhautumista. Riittämättömyyden tuntua. Labyrintista pääsee kuitenkin ulos. Karttaa ei tosin näy. Se on rakennettava matkalla ja opittava umpikujista. Mitä pahemmin on eksyksissä, sitä enemmän aikaa ulospääsyn hahmottamiseen menee.
Mutta mitä tapahtuu ensi kerralla? Säilyykö herkkyys? Avaako se jälleen oven viilloille, jäljille ja säröille? Onko parempi, että on läpinäkyvä ja täysin nähtävissä? Vai onko kovempi pinta parempi vaihtoehto? Tuleeko lasin pintaan väkisinkin suojaavia kerroksia? Ja onko se välttämättä huono asia?
Parhaimmillaan lasi kuitenkin loistaa puhtaana ja säteilee auringon lämmittäviä säteitä ympärilleen. Se on läpinäkyvä, kirkas ja vahva.
