fbpx

Kyllähän tästä meidän maajoukkuepätkästä nyt täytyy yksi blogipostaus laitella tulille! Tästä hetkestä tosin tuli on kaukana, kun istun yksin meidän aitassa Pöhlönrannalla (eli kotona) kuuntelemassa, kun sade ropisee kattoon. Mulla on silti lämmin:) Ja olen siis ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen yksin enemmän kuin kaksi tuntia. Äiti ja iskä on aamupäivän poissa ja olenkin yksin noin kahteen asti iltapäivällä! Herranen aika, mietin miten selviän tästä. Kukaan ei ole laittanut Whatsapilla tän päivän ohjelmaa ja aikataulua puhelimeen vaan olen itse vastuussa, miten päiväni järjestän 😛

Me olimme yhdessä maajoukkueen kanssa 8.5.-10.7. niin että juhannuksena oli viikko vapaata ja siellä täällä muutama yksittäinen vapaa, joten yksin ei ole tarvinnut tai saanut olla. Tuossa ajassa oppii paljon kaikkea hyödyllistä ja vähemmän hyödyllistä toisista, kuten ketkä eivät selviä ilman kahvia, kellä on menkat mun kanssa samoihin aikoihin, ketkä ottavat ennemmin lyhyen ja paksun banaanin kuin pitkän ja ohuen ja niin edelleen. ”Kaikki muu paranee paitsi jutut” piti siis hyvin paikkaansa, kuten Laura Pihlajamäki kuvaili.

Meillä oli kuitenkin todella hyvä pätkä maajoukkueen kanssa. Se näkyi. Se kuului. Se tuntui. Mukana olijat tietävät, mitä tuo pätkä vaati. Olen ensinnäkin niin kiitollinen, että sain olla mukana. Maajoukkueeseen pääsy on kunnia. Tällaisen joukkueen kanssa reissuaminen, pelaaminen ja yhdessä kokeminen on etuoikeus.

20464909_10155539133772370_1880111151_o

Muikit <3

Kaikki lähtee ihmisistä. Jos joukkueen ihmissuhteet on yhtä perseellään kuin mun ja Iida Paanasen suuntavaisto niin eihän sillä kovin pitkälle pötkitä. Uskokaa tai älkää, mutta myös Tommi Pärmäkoski kuuluu suuntavaistottomiin olentoihin eikä itse Kangasniemikään mikään navigaattori ole. Mutta kappas vain – suuntavaistottomista ihmisistä huolimatta, meidän ihmissuhteet ja persoonat tuppasivat olemaan priimaa. Kun kyse on joukkuelajista, jossa meidän tehtävä on pyrkiä ylöspäin ja haastettava meitä ylempänä olevia joukkueita niin onhan siinä suunnat ja suhteet oltava kunnossa. Kun puhutaan joukkueesta, pelaajiston lisäksi siihen kuuluu myös valmentaja, kakkosvalmentaja, fysiot, fysiikkavalmentajat, joukkueenjohtaja ja niin edelleen. Jos nuo staffihenkilöt olisi ihan pöpeliköstä temmattuja (tai no onhan ne jostain Pohjanmaalta, Riihimäeltä, Salosta jne) niin joukkueellakin olisi vaikeampaa. Mutta ei. Me jyllättiin yhdessä päivästä toiseen hyvällä meiningillä ja fokuksella ja niin vain tuloksetkin alkoivat puhua puolestaan.

MM-karsinnoissa ei tosin vielä juhlittu eikä jyllätty. Päinvastoin. Siellä kohtasimme vaikeuksia, pelasimme huonosti niitä joukkueita vastaan, jotka olisimme voineet voittaa (Portugali, Viro, Slovenia). Ranskan voitimme. Saksan voittaminen olisi vaatinut isompaa onnistumista ja pelasimme Saksaa vastaan hyvätasoista peliä, vaikka tappio tulikin. Se antoi ehkä uskoa, että kappas vaan kun noitakin vastaan voimme pelata näin hyvin niin mikä meitä pidättelisi? No seuraavana päivänä hävittiin surkealla pelillä Slovenialle ja turnaus pakettiin. Voi perhana silloin harmitti.

20472203_10155539194447370_1099378371_n

Ei tainnut aina olla helppoa valmentajillakaan… 😀 Kuva: Jaana Paananen

Pelien jälkeen paketoimme turnausta ja kävimme yhdessä keskustelua siitä, mitä tapahtui ja miksi. Keskustelimme ylipäätään paljon enemmän kuin aikaisempina vuosina ja treenasimme myös mentaalipuolta aikaisempaa enemmän. Hioduimme siinä pikku hiljaa yhteen ja sisäistimme sen, että yhdessä olemme niin paljon enemmän kuin yksilöinä. Ihan sama millainen päivä kenelläkin on, et silti ole yksin ja voit aina antaa jotain joukkueelle. Se on paljon tärkeämpää kuin se pieni fakta, että esim. oma hyökkäys vähän juuri nyt takkuaisi. Kenenkään ei tarvitse pelata täydellistä peliä, kukaan ei ole koskaan pelannut täydellistä peliä eikä sitä tarvita, että voittaisimme. Riittää, että keskityt niihin asioihin, joihin oikeasti voit sillä hetkellä vaikuttaa. Enempää ei sinulta vaadita ja enempää et voi myöskään itseltäsi vaatia.

Samaa mentaliteettia yritimme viedä joka päiväisen tekemisen tasolle. Vaatimustaso ylös, mutta ei kritisoimalla ja tuomitsemalla vaan suhtautumalla neutraalisti omiin suorituksiin ja kuvailemalla, mitä tapahtui. Selvitä syy ja jatka eteenpäin. Opi siitä mitä tapahtui. Ilman että haukut itseäsi siinä tilanteessa, pelkkä neutraali analysointi ja sitten eteenpäin. Turhautuminen ei ole vaihtoehto, koska se ei vie minnekään. Ainoastaan vetää alaspäin seuraavaa suoritusta tehdessä. Et pysty keskittymään mihinkään muuhun kuin siihen hetkeen, missä olet juuri nyt. Sinun ei pitäisi tietää, mitä teit edellisessä pallossa, oli se sitten esimerkiksi onnistunut hyökkäys tai epäonnistunut vastaanotto, koska olet niin keskittynyt nykyhetkeen ja siinä toimimiseen. Siinä on avain. Keskittyminen. Keskity joka hetki uudelleen. Keskity joka päivä uudelleen. Keskity joka peli uudelleen. Se vaatii paljon. Me annoimme paljon. Siksi me saimme myös paljon. Palaset alkoivat loksahdella kohdalleen.

Päät eivät painuneet enää. Jokainen ymmärsi enemmän sen hetken merkityksen ja joukkueena pelaamisen. Sen merkityksen, että me olemme täällä toisiamme varten. Kentällä olemme joukkue. Kenenkään ei tarvitse olla lähelläkään täydellinen. Suorituksetkaan eivät tule olemaan täydellisiä. Mutta. Aina voimme parantaa ja siihen pyrimme. Parantamaan omaa peliä. Omia suorituksia. Omaa itseä. Voimme jokainen tehdä oman osuutemme niin hyvin kuin mahdollista ja voimme pyrkiä yhdessä eteenpäin, koska olemme kaikki täällä sitä varten. Tulostaulu seuraa kyllä tekemistämme, mutta se ei saa määrittää sitä.

Eikä se määrittänytkään. Erien lopuissa olimme kovempia kuin ennen. Voitimme pelejä erä kerrallaan, pallo kerrallaan, hetki kerrallaan. Yhdessä.

20471839_10155539118242370_2011018931_n

Oli huonoja hetkiä. Totta kai. Sattui ja kolotti. Väsytti ja ketutti. Tuli menkat ja hitto että treenien sijaan teki mieli itkeä kippurassa. Tuli ripulia ja teki mieli itkeä pöntöllä. Tuli flunssaa ja päätä kivisti aamusta iltaan. Tuli huonoja treenejä ja teki mieli heittää itseään pallolla suoraan päin naamaa. Tuli myös surullisia uutisia ja menetyksiä lähipiireistä. Tuli kiukkunälkää ja kuivaa ruokaa. Tuli hikisiä peli- ja punttiluolia ilman ilmastointeja. Tuli eväiden varastelija -siivoajia. Tuli kyyneleitä. Tuli vertakin. Ja ainakin sitä hikeä. Mutta kyyneleet ja muut jäljet kuivattiin yhdessä. Ne tekivät meistä vahvan sydämen, joka jaksoi sykkiä voimakkaammin kuin aiemmin.

En päässyt yli tästä sydän -metaforasta, kun se Euroliigan finaalin aamuna hypähti mieleeni aamutreenien alkaessa. Sydän on omiaan kuvailemaan tätä porukkaa. Jokaisella on oma elintärkeä roolinsa juuri niin kuin sydämelläkin on. Se ei myöskään pärjäisi vain yhdellä osalla vaan kuihtuisi alta aikayksikön. Sydän tarvitsee kaikkia sen osapuolia toimiakseen optimaalisesti. Joukkue tarvitsee kaikkia sen osapuolia toimiakseen optimaalisesti.

Sydän pumppaa verta muualle kehoon, jotta se voisi suorittaa niitä huikeita suorituksia, joita teemme vaikka nyt sitten lentopallon parissa. Sydän on kaiken sen tekemisen ydin. Se antaa tarvittavan sysäyksen sille, että saamme mahdollisuuden kokea, elää, urheilla jne. Mutta sydän ei ole pelkkää verisuonta ja lihasta.

Sen toinen puoli elää ja sykähtelee tunteista. Siihen mahtuu paljon rakkautta ja intohimoa. Ja musta tuntuu, että teimme tilaa toisillemme sinne sydämen sopukoihin.  Pelasimme toisillemme. Päästimme irti sen toisenkin puolen sydämestä aivan valloilleen ja pelasimme rakkaudesta lajiin ja tälle joukkueelle, Suomelle, maajoukkueelle, kaikille läheisille, itsellemme. Siitä voimme aina olla ylpeitä. Pelasimme sydämellä 🙂

Totta kai on todella hienoa, että se toi mukanaan menestystä ja voittoja ja on kerrassaan ihanaa, että kaapeissamme on hopeinen CEV EuroLeague mitali muistona (ellemme hukkaa sitä hihi). Minusta jutun juju on kuitenkin se, miten menestystä tulee. Tällä tavalla se tuntuu parhaimmalta ja antaa eniten, koska paiskimme intensiivisesti töitä päivittäin ollaksemme parempia, ja se palkittiin.  Plus tämähän oli vasta alkusoittoa. Jos otamme tällaisen harppauksen toukokuusta, mihin muuhun pystymmekään? <3 I am so proudly in love.

 

19787498_1554461917950697_6703336281135449997_o.jpg

Kuva: Bogdan Dosiuk

greeting_dialog_display=”hide”