Onkaloista opittua.

Nyt uskaltaa varmaan jo sanoa, että ollaan selvitty voiton puolelle kolauksesta, joka laittoi elämää eri perspektiiviin kipujen, ketutuksen, epätoivon, ahdistuksen ja kilahdusten myötä. Mutta ei tästä kirjoituksesta tule pelkkää surullista mussutusta. Luvassa on jopa innostunutta lässytystä jossain vaiheessa.  Viimeksi kerroin (Katki, poikki vai rikki?), että kaksi leikkausta on takana ja unelmissa oli saada hurjastella pihalla … More Onkaloista opittua.

Katki, poikki vai rikki?

Kattelen tässä ikkunasta ulos seitsemättä viikkoa, että olispa kivannäköinen ilma käydä pihalla vaikka kävelemässä. Ajatukseksi se kuitenkin jää, kahdeksas viikko kuluu loppuun ja toive jatkuu. Yritän olla laskematta, mutta joinain turhautumisen hetkinä se kuitenkin iskee. Epäusko, että kohta olen maannut, istunut ja kontannut kaksi kokonaista kuukautta eikä tuo pirun haava tai jalka ole vieläkään missään … More Katki, poikki vai rikki?